Sokeria, sisaret!

On kai kaltaiselleni sokerihiirelle enemmän kuin sopivaa hoitaa myös karvanpoisto sokerilla. Mainitsinkin jo karvasota-tekstissäni olevani matkalla brasilialaiseen sokerointiin, tänään ryhdistäydyin toisen kerran tälle keväälle ja kävin hoitamassa asian taas kuukaudeksi pois päiväjärjestyksestä.

Jos oikeasti haluaa eroon intiimialueensa karvoituksesta ja on valmis maksamaan siitä vähän enemmän kuin oikeastaan on järkevää (eettinen kuluttajahan käyttää rahansa nimenomaan palveluihin, eikö niin?), sokerointi on oikein käytännöllinen tapa siirtää likainen työ jonkun muun tehtäväksi. Omat sokerointikertani taitavat vielä olla laskettavissa yhden käden sormilla, mutta olen varsin vakuuttunut siitä että jatkan tätä myös tulevaisuudessa, sen verran sokerointi arkielämän höylärumbaa helpottaa.

Sokerilla juurineen irti kiskotun karvan takaisin kasvamisessa on se etu, että toisin kuin höylällä katkaistut karvat, kokonaan irti nyhdetty ihokarva kasvaa takaisin paljon hennompana. Sitä järkyttävintä sänkeä ei siis tule laisinkaan, sen sijaan sisäänkasvamisen kanssa saa olla tarkkana. Ja karvoitusta on pakko sietää muutama viikko, ennen kuin se kasvaa tarpeeksi pitkäksi uusintasuoritusta varten.

Poika kysyi, eikö ole omituista maata niinkin *ahem* haavoittuvassa tilassa jonkun ventovieraan käsiteltävänä. Heh-heh, aika ilmiselvää ettei herra ole koskaan joutunut käymään gynekologin juttusilla. Sokerointitätini sentään tunnustaa ihmisarvoni, soittaa siedettävää radiokanavaa ja juttelee toimituksen aikana minun kanssani, ei minun ylitseni.

Enkä yleensä gynekologikäynnin jälkeen huomaa seisovani makuuhuoneessa käsi salaa housuissa. Jos vertaaminen vauvan peppuun ei tässä yhteydessä olisi niin sairasta ja epäilyttävää ...

DIY kink

Vaimon vinkkaama uusi blogi kertoo osuvasti siitä, kuinka hankalaa asiallisia BDSM-vehkeitä on kaupoista löytää. Suurin osa kahleista esimerkiksi on aivan liian hentoja tai ihan suoraan sanottuna huonosti tehtyjä - tosin täytyy tässä mainostaa että meillä käytössä olevat Joy Factoryn nahkakahleet ovat kestäneet oikein mallikkaasti ja näyttävätkin vielä mukavilta!

Kun vihdoin ja viimein sain raahauduttua rautakauppaan ihan muissa asioissa, jouduin siis kyselemään Pojan puolesta itse askarreltavan spreader barin osien perään. Taktikoin härskisti ja pukeuduin varta vasten hameeseen, ihan vaan siksi että todennäköisyys hyvän palvelun saamiseksi nousee eksponentiaalisesti jos suostuu turvautumaan maailman vanhimpaan taktiikkaan ja räpyttelemään ripsiään.

Sainkin pyydystettyä nuoren miesmyyjän, jolta sain oikein asiantuntevia neuvoja ruuvivalinnoissa. Olen oikeastaan sitä mieltä, että nuorena täysin asioista tietämättömänä naisihmisenä rautakaupassa on helpompi asioida kuin vastaavan ikäisenä ja yhtä hämmentyneenä herrahenkilönä. Itse saatoin sentään suoraan kysyä "saanko esittää sellaisen nainen rautakaupassa -tyyppisen kysymyksen?"

Teräsputkea ei rautakaupasta löytynyt laisinkaan, ja aivan kuten arvelinkin, myyjä tiedusteli ystävällisesti että mihinköhän tämä putki mahdollisesti olisi menossa. Ja kyllä, käytin ihan oikeasti amppelitelinettä verukkeena putken etsimiselle. Tässä naiseudesta oli uudempaan otteeseen hyötyä - "en minä oikein tarkkaan tiedä mitä se kaksilahkeinen siitä aikoi askarrella ..."

Mitä tästä opimme, ei ole helppoa itse askarteleminenkaan. Ehkä silti jatkamme pohdiskelua aiheesta sen sijaan että maksaisimme 200 euroa muoviputkesta, jonka päissä on henkäystä keveämmät lenkit.

Jotkut päivät lentää selällään

Tänään on ollut niin kurja päivä, etten saa itsestäni oikein mitään järkevää irti - erotuksena normaalitilaan, heh-heh.

Aloitin jo kovin vihaisen blogitekstin siitä kuinka kaikki muut maailmassa ovat taas Aivan Väärässä, mutten päässyt lausetta pidemmälle. Sen sijaan päädyin nauramaan lolkinkin toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän ontuvalle huumorille. Kolminkertainen eläköön-huuto Internetille ja sieltä löytyville turhuuksille!

Ehkä vaimon löytämästä linkistä innostuneena Poika antoi huomiselle tehtäväkseni rautakauppareissulla vilkuilla, löytyisikö kotitekoisen spreader barin osasia myös rapakon tältä puolen.

Lupaan raportoida tulokset jos selviän kaupasta ulos kuolematta häpeään - kommenttilaatikkoon saa jättää fiksuja ehdotuksia siitä, miten tuollaisten välineiden etsiskelyn voi selittää jotenkin viattomasti. "Ajattelin askarrella amppelitelineen, ne on nämä nykyajan ruukut niin kamalan painavia .."

Moukkamatkailua

Vaikka olen viime aikoina rauhoittunut siinä määrin, että voisin antaa Buddhalle itselleen rentoutumisohjeita, jaksan silti kiukustua niinkin olennaisesta asiasta kuin matkailuelitismistä. En näe viiden kuukauden rinkkamatkailua Aasiassa (Madventures, I'm looking at you) sen hienompana kuin kahden viikon aurinkolomaa, ainakaan jos matkan ainoa syy tuntuu olevan sillä kehuskelu ja oman erinomaisuutensa korostaminen.

Itse olen viettänyt antoisia päiviä Pariisissa vaimon kanssa koluten erinäisiä goottiputiikkeja sen sijaan että olisimme käyskennelleet Seinen rannalla tai tutkiskelleet alankomaalaisten mestarien sivellintekniikkaa Louvressa. Ja hauskaa oli! Matkan huippukohtana mainittakoon hotellihuoneessa punaviinin kera nautittu Miss Ranska -kilpailu.

Nokkelimmat ehkä jo arvaavatkin, että suunnittelemme Pojan kanssa kesälomamatkaa. Viikon mittaiseen reissuun ei kannata ympätä liikaa, varsinkin kun itse mielelläni matkaisin maahan jonka kielestä en ymmärrä mitään eli perusasioidenkin hoitaminen saattaa osoittautua varsin haastavaksi. Me emme siis matkaa valaistumaan Intiaan, omat kriteerini olivat alunperin että matkakohteesta on parempi löytyä enemmän aurinkoa kuin koto-Suomesta viime kesänä.

Pervoiluun tämä turismipostaus liittyy sen kautta, että mietin jo nyt miten erinäisiä tarpeellisia leluja saisi muilutettua mukaan joutumatta heiluttelemaan niitä turvatarkastuksessa käyttötarkoitusta selitellen. Samalla yritän tutkiskella, löytyisikö matkakohteesta kenties jotain mielenkiintoista kotiintuomista. Pahoin kuitenkin pelkään, että ns. alan liikkeet sijaitsevat sellaisissa kaupunginosissa jonne ei peruskalvakan ja -pönäkän suomalaisen kannata erityisemmin hakeutua.

Kyllä isä osaa

Herkesin tässä viikonloppuna kotona käydessäni pohtimaan vanhempieni parisuhdetta. Tai oikeammin perheessäni ylipäänsä vallitsevia valtasuhteita.

Lapsena totuin siihen, ettei sellaista kysymystä löydykään, johon isä ei osaisi vastata. Tuulilasiin tiivistyvät pisarat olivat oiva alku luennolle kastepisteestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä, isä saattoi vastata puhelimeen sujuvasti kolmella eri kielellä ja koko talouden rahapolitiikka oli isin käsissä. Äiti taisi opetella verkkopankin käytön vasta muutama vuosi sitten, siihen asti yhteis-Visa vinkui tarvittaessa aika huoletta.

Koska olen taipuvainen ylianalysoimaan elämääni ja ajatuksiani (hence the blog), keksin tästä jo monta syytä omiin myöhempiin edesottamuksiini. Eikö tyttärien ylipäänsä pitäisi alitajuisesti etsiä isänsä kaltaista miestä elämäänsä, hyvässä ja pahassa? Ehkä oma aukoriteettifetissini johtuu vain ja ainoastaan vahvasta mutta usein poissaolevasta isähahmosta.

Isi oli nimittäin usein poissa, lapsuusmuistoihin kuuluu aivan yhtä vahvasti lentoasemalla odottelu ja pikku-isinä nukkuminen kuin ne loppumattomat vastauksetkin. Pikku-isiksi pääsimme veljeni kanssa, kun isä oli työmatkalla - silloin nukuimme kolmisin äidin ja isän parisängyssä.

Nyttemmin olen joutunut toteamaan, ettei isikään tiedä vastausta ihan kaikkeen. Puhumattakaan siitä, että voimakkaan aviomiehen varjossa eläminen voi käydä vaimolle kovin raskaaksi, arki kun ei työmatkojen aikana katoa mihinkään (ja patterivajetta huutavan palohälyttimen vaientamiseen saatetaan siis tarvita naapurin setää).

Kaikella on kääntöpuolensa, enkä tiedä ovatko omat valintani sen valistuneempia vaikka tämän ymmärrän. Freudilla olisi varmasti tähänkin sanottavaa - Poika odottaa muutenkin kauhulla, milloin oraalivaiheeni vaihtuu anaalivaiheeksi.

Strap-on, strap-off

Aivan ensimmäisenä vaimo-disclaimer Pojan pyynnöstä: jätä tämä postaus lukematta jos tahdot koskaan enää katsella Poikaa silmiin! (Ketä oikein huijaan, nyt luet tekstin kahdesti ..)

Olen jo pidemmän aikaa halunnut vyöttää kupeeni ihan kirjaimellisesti ja kokeilla, miltä penetroiminen tuntuisi. Alunperin tarkoituksena oli ostaa toimitusta varten ihan omat välineensä, mutta ostoslistaa pohdiskellessamme strap-on -valjaiden askarteleminen alkoi kuulostaa houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Varsinkin, kun kunnon valjaat ovat melko hinnakkaita tuotteeksi, jonka käyttötiheydestä ei ole etukäteen oikein minkäänlaista käsitystä.

Vaikka Poika ei periaatteessa ole niitä ihanan perussuomalaisia "exit only" -joukkueen miehiä, ehti synkkä suunnitelmani olla jo melkoisessa vastatuulessa. Olin itse asiassa enemmän tai vähemmän luovuttanut koko idean suhteen, kun Poika tänään keksi askarrella sen naruharnessin. Ihan noin yleisellä tasolla on pakko tunnustaa, että napaa etelämmäs suuntautunut sidontakokeilu tuntui oikein mukavalta. Köysistä puhuessani taisinkin jo mainita, että hamppuköysi välittää värähtelyt oikein mukavasti.

Itse strap-onin testailu ei sen sijaan ollut ollenkaan niin hauskaa kuin olin aikaisemmin kuvitellut. Ainakin näin yhden kokeilun perusteella joko omien pienten kätösteni tai tapin käyttäminen on paljon miellyttävämpää suihinoton yhteydessä. Varsinkin sormien käyttämisessä on jotain intiimiä, kun voi itse tuntea toisen kehon liikkeet. Asiaa auttaa varmasti sekin, että pidän suuseksin antamisesta ylipäänsä.

En siis jaksa uskoa että sträppäristä tulisi narumuodossa tai muutenkaan pysyvä osa leluarsenaaliamme, kun kumpikaan ei tuntunut saavan tilanteesta sen suurempaa nautintoa. Ainakin minulla oli hauskempaa valmistellessani Poikaa tulevaan koitokseen, puhumattakaan siitä seuranneesta yhteissuihkusta ja siellä käydystä keskustelusta. "Sori, ei ollut tarkoitus osua sun korvaan!" "No mihin sun sitten oli tarkoitus osua?!"

Naamiohuveja

Kaikesta asuvihastani huolimatta rakastan naamiaisia. Makuuhuoneeseen hassut asut eivät mielestäni kuulu, mutta muihin tilanteisiin siitäkin edestä.

Istun kirjoittamassa blogitekstiä pukeutuneena semiandrogyynisti, tarkoituksena on lähteä silinteri kenossa yöelämään herättämään pahennusta heikkohermoisemmissa. En siis ehdi tässä ruotia naamiohuvejani sen enempää - mainittakoon vain, että aikaisempiin asukokonaisuuksiin kuuluu esimerkiksi lentoemäntä, 20-luvun flapper-tyttö ja Peppi Pitkätossu. Yhteisenä tekijänä aikaisemmissa asuissa on toiminut hävyttömän lyhyet hamoset, tänään olen poikkeuksellisesti housuissa.

Palaan aiheenmukaisiin pervoiluihin tästä illasta toivuttuani, nyt toivotan vain kaikille oikein mukavia naamiohuveja makuuhuoneessa tai sen ulkopuolella!

Molskilla tavataan!

Meillä painitaan usein ja hartaasti. En tiedä onko minussa jonkinlainen karhunpoika-geeni, sillä harrastan painimista myös vaimon kanssa niinkin vakavien aiheiden kuin Harry Potterin vuoksi. Mutta painiminen on vaan kivaa!

Myönnän ihan oma-aloitteisesti etten seuraa minkäänlaisia sääntöjä Pojan kanssa otellessani, sillä tiedän jo aloittaessa että jään alakynteen kaikista likaisista tempuistani huolimatta. Ehkä juuri siksi painiminen on minusta niin hauskaa, se on konkreettinen osoitus vallanjaosta. Olisi kovin tylsää voittaa, vaikka aina toki sitä optimistisesti tavoittelenkin - tähänkin olisi nyt varmasti jollakin keittiöpsykologilla kovasti sanottavaa.

En rehellisesti sanottuna usko että kykenisin alistumaan, jos tietäisin että voittaisin sen toisen osapuolen fyysisesti kymmenen-nolla. Pidän aivan liikaa siitä, että ranteistani pidetään kiinni tai minut likistetään seinää vasten, eikä tuollainen toimi jos siitä pääsisi halutessaan samantien karkuun.

Yleensä painiminen johtaa seksiin tai ainakin muuttuu luonteeltaan vähän erilaiseksi kuin se päiväkodin pihalla tapahtunut kisuaminen. Itse riidanhaaston syynä ei kuitenkaan ole niinkään seksin puute kuin ihan vaan fyysisen läheisyyden kaipuu, tai yleinen levottomuus. Sentään tunnustan ihan suorasanaisesti etsiväni hankaluuksia jos Poika kysyy, mitä oikein touhuan.

Ehkä en saanut lapsena remuta tarpeeksi kun tätä painimista pitää harrastaa näin myöhemmällä iällä. Tunnetustihan kiltit tytöt istuvat sisällä rusetit päässä lukemassa sillä aikaa kun pojat nuohoavat ojan pohjia. Ainakin Pojan lapsuusvammojen luettelosta päätellen olen viettänyt elämäni ensimmäiset viisitoista vuotta käärittynä huolellisesti pumpuliin ja lukien tyttökirjoja sillä aikaa kun toiset meistä ovat juosseet alasti ympyrää ongenkoukku päänahassaan.

[Kuva on peräisin Wikipedia Commonsista.]

Monivalintapervoilua

Vähänkään BDSM-foorumeita tai Collar Me-tyyppisiä pervojen deittisivustoja seuratessaan törmää aika äkkiä käsitteeseen "BDSM checklist". Google löytää hakusanalle reilut 30 000 osumaa, listoja on monenlaisia mutta perusperiaate on sama.

Ajatus monivalintalomakkeesta, jossa listataan melkoinen määrä enemmän tai vähemmän kinkyseksiin liittyviä asioita ja mielipiteitä niistä yksi-risti-kaksi -tyyliin tuntuu jotenkin kummalliselta. Täytin kiltisti Collar Me:n listaa, koska tottakai yhteisillä kiinnostuksen kohteilla on suhteen kannalta väliä. Mutta jos Poika olisi suhteen aluksi lyönyt eteeni viisitoistasivuisen kyselylomakkeen, olisin luultavasti juossut karkuun samantien.

Omasta mielestäni lomake antaa asioista kovin yksiulotteisen kuvan, enkä haluaisi antaa erityisen paljon vastuuta omasta henkisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnistani sellaisen henkilön käsiin, joka keskustelun sijaan lukee mieluummin paperista mistä minä pidän. Puhumattakaan siitä, että todistettavasti ainakin minun kohdallani ehdoton EI voi muuttua muotoon "lisää, kiitos". Asioista keskustellessa asiansa osaava Dom löytää helposti alueita, joille sub ei ehkä itse aktiivisesti halua astua mutta jotka kiinnostavat silti. Lomaketta täyttäessä ne jäävät näkemättä.

Tämäkin normitetun BDSM-kulttuurin ihmettely johtuu epäilemättä siitä, että minulle D/s:n toteuttaminen parisuhteen (tai jonkinlaisen intiimin ihmissuhteen) ulkopuolella on kovin vieras ajatus. En osaa erottaa kinkyseksiä tai muitakaan D/s:n osa-alueita omasta tunne-elämästäni niin täysin, että voisin kuvitella haluavani päästä ventovieraan piiskattavaksi. Minulle se olisi yhtä tyhjä kokemus kuin vaniljaisemmat yhden illan jutut - molemmilla on paikkansa, mutta mieluummin olen läsnä muutenkin kuin fyysisesti.

ETA : Poika on jo kovin tottunut (ja mitä ilmeisimmin myös mieltynyt) mukanokkeliin loppulauseisiini ja valitti, että tästä tekstistä sellainen puuttuu. Mainittakoon siis vielä, että noista lomakkeista tulee mieleen Veikkauksen yksi-risti-kakkosen lisäksi ala-aste:

"Alatko oleen mun kaa?
[ ] kyllä
[ ] ei
[ ] ehkä"

D/s siellä ja D/s täällä, siellä D täällä s ..

Kuulin tässä joku aika takaperin ajatuksen, että D/s on oikeastaan vain fantasian toteuttamista myös tässä arkipäivään asti ulottuvassa muodossaan. Siitä lähtien olen pyöritellyt ajatusta päässäni ja yrittänyt selvittää, miksen itse ajattele samalla tavalla.

Koen makuuhuone-D/s:n ja olohuone-D/s:n kahtena erillisenä asiana. Maailmasta löytyy varmasti paljon parisuhteita, jotka toimivat makuuhuoneen ulkopuolella samantyyppisesti kuin meidänkin. Erona on ehkä se, etteivät kaikki ole erityisen tietoisia oman suhteensa valtakuvioista (eivätkä analysoi niitä kuoliaiksi blogeissaan).

Samoin löytyy varmasti miljoonia ihmisiä, jotka pitävät samantyyppisestä seksistä kuin me. Tässä kyseisessä parisuhteessa nuo molemmat D/s-muodot vain sattuvat olemaan läsnä yhtä aikaa, ja toisinaan risteävät jossain siinä kynnyksen tuntumassa. Rangaistuksena saatu piiskaus liittyy eittämättä enemmän niiden olohuonesääntöjen noudattamiseen, mutta yleensä johtaa seksiin. En oikein tiedä, kummassa roolissa oikeastaan otan piiskauksen vastaan, mutta ei kai sillä erityisesti ole väliäkään.

En koe olohuoneen puolella ilmenevän D/s:n olevan niinkään fantasiani toteuttamista kuin omien tarpeideni (ja toivottavasti samalla myös Pojan tarpeiden) täyttämistä. Oletan, että myös niin sanotusti vaniljaisissa suhteissa ihmiset toimivat tavoilla, jotka heistä tuntuvat hyviltä ja odottavat sen parisuhteen toisen osapuolen täyttävän tietynlaisia odotuksia ja toiveita jotta suhde toimisi. Omat toiveeni ja odotukseni ovat ehkä hieman tavallisuudesta poikkeavia, mutta eivät ne nyt sentään ihan fantasiamaailmastakaan ole.

Saman logiikan mukaisesti en koe arkikinkyilyä mitenkään erityisenä fantasian täyttämisenä, sehän on vain (hyvää) seksiä. Ehkä tähän vaikuttaa se, etten odota kinkyseksiltä mitään aivan mahdottomia - omat fantasiani ovat aina olleet melko sirpaleisia, pikemmin tuntemuksia kuin tarinoita. Niitä monimutkaisempia fantasioita en edes haluaisi toteuttaa, koska tiedän jo valmiiksi ettei todellisuus voisi niiden kanssa kilpailla. Tosielämässä tulee sen sijaan vastaan aivan erilaisia tilanteita, jotka ovat paljon intensiivisempiä kuin parhaatkaan fantasiat.

Jostain syystä tuo ajatus D/s:stä tosielämän fantasialeikkinä tuntui vähän loukkaavalta. Se vaikuttaa jotenkin vähättelevältä, aivan kuin D/s tosiaan olisi yhtä leikkimistä ja itsensä toteuttamista. Ihan yhtä arkista ja veemäistä tämä elämä on kuin ne vaniljaisemmatkin vastineensa, ainakin toisinaan. Ja aivan kuin normaalissakin elämässä, ne muut hetket tekevät veemäisistä ajoista kestämisen arvoisia. Melko fantastista, sano.

Onko elämää paaston jälkeen?

Lupaan pyhästi että tämä on viimeinen paastoaiheinen kirjoitukseni tältä erää, mutta näin paaston lusittuani ajattelin valottaa vähän omia ajatuksiani siltä ajalta.

Kuten tiistaisesta blogipostauksestani huomaa, aluksi mielessä ei pyörinyt ruoan lisäksi juuri mitään muuta. Jatkuvasti piti muistuttaa itseään siitä, ettei voi napostella milloin mitäkin kotona pyöriessään. Paastomehujen kanssa säätäminen tuntui ihmeelliseltä salatieteelta, enkä tainnut ensimmäisenä päivänä ehtiä juomaan kaikkia päivän litkuja.

Toisena paastopäivänä sain tutustua paasto-oireisiin, päätä särki koko päivän aivan järjettömästi ja olin niin väsynyt, että loppujen lopuksi annoin lievälle pahoinvoinnille ja heikotukselle periksi ja painuin päiväunille. Selvisin päivän loppuun sen voimalla, että paasto-oireiden pitäisi kolmanteen päivään mennessä jo helpottaa.

Viimeiset kolme päivää menivätkin jo paljon helpommin, mehujen kanssa lotraaminen alkoi sujua rutiinilla eikä nälkä sinänsä enää vaivannut. En tosin missään vaiheessa kokenut minkäänlaista valaistumista tai erityisen hyvääkään oloa, mutta sitä en oikein odottanutkaan.

Viimeisten päivien aikana kaikki alkoi tuoksua mielettömän voimakkaalle, erotin hajuja joita en normaalisti huomaa. Samanaikaisesti aloin ilmeisesti myös itse haista varsin voimakkaalle, Poika lopulta suostui tunnustamaan että henkeni haisee siltä kuin en olisi pessyt hampaitani vuosikausiin. Lauantainen työpäivä menikin sitten hengitellessä asiakkaista poispäin ja minttuteetä lipitellessä.

Kaiken kaikkiaan paasto oli aika neutraali kokemus, vaikka vähän yllätyin siitä kuinka helpolta se loppujen lopuksi tuntui. Edes perjantaina leipomani brownies-vuoka ei aiheuttanut aivan suunnattomia syömishaluja, tosin tarkkailin sitä maistelevaa Poikaa innokkaasti ja kyselin, oliko upouusi resepti onnistunut vai ei.

Näin jälkiviisaasti voisi sanoa, että paastoaminen onnistuu ehkä helpommin hieman lämpimämpään vuodenaikaan. Enkä kyllä suosittelisi ketään yrittämään paastoa samalla kun töitä on 8 tuntia päivässä, itse olin viimeiset paastopäivät aika tukevasti pihalla. Mutta nyt tuo kaikki on siis takanapäin ja voin taas keskittyä pervoiluun täysin voimin!

Choking chicks and sodomy

Kun nyt kerran lähdin muistelulinjalle, tuntui jotenkin sopivalta ruotia seuraavaksi suhdettani pornoleffoihin. Siis juuri niihin, joita ne hikiset sedät sieltä nuoruuteni mustaikkunaisista erotiikkaliikkeistä kotiinsa kantoivat.

Ensimmäinen muistoni pornosta on jokseenkin hatara. Silloin kun digi-tv oli vielä täyttä scifiä, oli aika tavallista että kaapelitalouksissa näkyi viikonlopun ajan ilmaiseksi esimerkiksi TV1000, ilmeisesti yrittivät kalastella uusia kuluttajia sitä kautta. Jonain myöhäisenä lauantai-iltana sitten queenitis 12vee sitten löysi ikäiselleen varsin sopimatonta ohjelmaa, muistaakseni ihan etsimällä etsittynä.

Ainoa mielikuvani tuosta muutaman minuutin pätkästä jota seurasi tietenkin automaattinen "hyi hyi hyi ällöä" -reaktio on se, että kohtaukseen liittyi syystä tai toisesta valtavat määrät maalia. Siis että ne alastomat ihmiset heittelivät sitä toistensa päälle ja olivat yltäpäältä sotkussa tehdessään ties mitä. Olin sitä mieltä, että seksi on varmasti sotkuisinta ja ällöttävintä ikinä.

Suhteeni pornoleffoihin ei vieläkään ole erityisen lämmin, johtuisiko nyt vaikka siitä kuuluisasta erosta jonka mukaan miehet ovat visuaalisempia olentoja. Minkäänlainen fetissiporno ei jaksa kiinnostaa ja mainstream-leffat ovat usein tuskallisen muovisia. Amatööriporno on vielä kauheampaa, siinä aivan liian normaalit ihmiset harrastavat seksiä huonossa valaistuksessa. En halua nähdä oman selluliittini läiskettä, enkä kiitoksia vain myöskään sen naapurintytön.

Minulla on myös taipumus tarttua vähäpätöisiin yksityiskohtiin jotka sitten pilaavat koko *ahem* elokuvakokemuksen. "Eikö näille ole kukaan kertonut ettei vaaleansinistä luomiväriä ole käyttänyt kukaan vuoden '95 jälkeen? Onko nuo kengät vai kiiltonahkapuujalat? Näkeeköhän tuokaan näyttelijätär noiden silikoniensa yli enää varpaitaan?"

Enkä voi sille mitään, että sävähdän joka kerta kun sen kuuman lesbokohtauksen aikana toinen näyttelijätär työntää 10-senttiset tekokyntensä .. *köh*

Periaatteessa minulla ei ole mitään pornoteollisuutta vastaan, vaikka telaketjufeministi olenkin. Mielestäni tämän yhteiskunnan suurimpia tasa-arvoon liittyviä ongelmia ei ole avoimesti misogyynisen alan esittämä epärealistinen seksi- ja naiskuva.

En vaan löydä sitä hyvää pornoa mistään! Tähän mennessä lähimmäs ovat päässeet kink.comin Sex and Submission -kategorian leffat, joista muutamaan olen törmännyt. Neljän elokuvan joukosta löytyi yksi, josta aivan aidosti kiihotuin - ja senkin pilasi myöhemmin näkemäni haastattelu, jossa näyttelijätär paljastui jotenkin kovin surulliseksi hahmoksi.

Ehkä pitäydyn suosiolla vain omassa tekstimuotoisessa tyttöpornossani. Sitäkin lukiessa täytyy kuitenkin olla varovainen, sillä kielipoliisi ei vaan kykene runkkaamaan tekstille jossa on kirjoitusvirheitä.

Aikuisten lelukaupassa

Elämäni ensimmäisen kerran kävin (tai siis yritin käydä) ostoksilla pornokaupassa 17 vuoden herkässä iässä. Olin saanut päähäni, että silloisen poikaystävän syntymäpäivälahja eli Timo Rautiaisen Kaikki liha tottelee kuria -paita kaipasi kaverikseen pienen söpön ruoskan (ei, en edelleenkään tajunnut mitä alitajunnassani oli tekeillä). Silloin kiersin kotikaupunkini kaikki pornokaupat läpi tarkkaillen vainoharhaisesti, ettei kukaan nähnyt minun astuvan ovesta sisään. Tarpeeksi pientä ja söpöä ruoskaa ei löytynyt, sen sijaan vastaan tuli monta pelokasta ja vähän hikistä setää, jotka lymysivät DVD-hyllyjen välissä. Kaikki ennakkoluuloni vahvistuivat ihan tosielämän kokemuksilla.

Sen jälkeen en astunut pornokauppaan vuosikausiin. Kaikki sen parisuhteen aikana hankitut lelut osti poikaystävä - jopa ne minulle tarkoitetut. Ehkä tästä syystä ensimmäinen hieromasauvani oli hieman optimistisesti mitoitettu. Rohkein oma ostokseni taisi olla lämpenevä hierontaöljy, jonka kävin ostamassa yhdessä niistä ällöttävistä naisten erotiikkaliikkeistä, joissa seksistä yritetään tehdä vaaleanpunaista ja kimaltavaa.

Suunnilleen vuosi sitten palasin pornokauppojen ihmeelliseen maailmaan, kun sain tehtäväksi käydä ostamassa itselleni pieni anaalitappi. Lisäohjeistuksena vielä, että minun tulisi reippaasti kysyä myyjältä neuvoa sen valitsemisessa. Sen päivän nikotiiniannokseni taisi ainakin tuplaantua matkalla lähipornokaupan ovelle, eikä asioiminen todellakaan ollut erityisen miellyttävää. Myyjätär ei tuntunut erityisen innokkaalta keskustelemaan kanssani eri tappien ominaisuuksista, ja itse keskityin vajoamaan mielessäni maan alle. Kaiken lisäksi muuten varsin hyvinvarustellun liikkeen tappivalikoima ei ollut kummoinen.

Kun ensimmäinen tappi osoittautui liian pieneksi, uskaltauduin nykyisen kotikaupunkini toiseen ja huomattavasti pienempään lelukauppaan. Taisin olla matkalla junaan, koska kiireessäni kysyin jo ovella missä liikkeen vibrattomat anaalitapit mahtavat sijaita. Myyjäparka meni tilanteesta niin hämilleen ettei osannut käyttää omaa kassakonettaan. Tämän jälkeen en ole erityisemmin jaksanut jännittää tai punastella leluostoksiani.

Nykyään käyn siinä edellämainitussa lähipornokaupassa silloin, kun sinne sattuu olemaan asiaa. Viimeksi kävin ostamassa tarvikkeita Pojan sitomiseen, kun olin matkalla joogatunnille - ja samalla huomasin, että liikkeen asiakkaista lähes kaikki olivat nuoria naisia, suurin osa jonkinlaiset urheiluvaatteet päällään.

En siis enää pelkää pornokauppoja! Nyt kun vielä ymmärtäisin, missä universumissa se sähkönsininen verkkokangas on seksikästä, elämäni helpottuisi entisestään. Tällä hetkellä lähipornokaupassa nimittäin on useampi hyllyväli, jota välttelen ihan oman mielenterveyteni vuoksi.

Tyhjä mieli tyhjässä ruumiissa

Kuten vähän pelkäsinkin, näin ensimmäisenä paastopäivänä mielessä ei pyöri ruoan ja palelemisen lisäksi mitään muuta. Jotta tämä nyt ei menisi ihan terveysblogiksi, ajattelin tarttua siihen ainoaan osaan paastosta joka liittyy edes etäisesti pervoiluun.

Aikaisemmin vastustin anaaliseksiä sillä periaatteella, ettei ole aivan normaalia jos seksiä harrastaakseen täytyy ensin suorittaa suolihuuhtelu. Myöhemmin on toki käynyt selväksi, että ihan perushygieniasta huolehtiminen riittää ja maalaisjärkeä saa näissäkin asioissa käyttää.

Nyt paaston myötä suolihuuhtelu tulee ikään kuin puolivahingossa tutuksi. Itse en edelleenkään ole anaaliseksin suurin ystävä, ehkä siksi en ainakaan vielä keksi miten suolihuuhtelu voisi olla minulle eroottinen kokemus. Yllättävää kyllä se ei ole vielä osoittautunut erityisen epämukavaksikaan, ehkä olen enemmän sinut kehoni kanssa kuin aikaisemmin eikä ajatus siksi enää tunnu niin kamalalta.

Täysin käsittämättömiä fetissejä on loppujen lopuksi aika vähän, ja teorian tasolla ymmärrän kyllä kuinka tämä voisi toimia jonkun nöyrtymisen tarpeen täyttäjänä (no pun intended). Odotan mielenkiinnolla miten mielipiteeni tämän viikon aikana muuttuu, ainakin olo huuhtelun jälkeen on jotenkin järjettömän kevyt ja puhdas.

Pervo paastoaa

Huomatessani kaipaavani suklaata joka päivä ajattelin, että ehkä pieni sokerilakko toimisi ruokatapojen suoristuksena. Seuraavaksi tajusin, että juon kahvia aivan järjettömiä määriä ja päätin vaihtaa sen ainakin hetkeksi yrttiteehen. Sitten alkoikin epäilyttää sokerin lisäksi muidenkin höpöhöpöhiilihydraattien osuus ruokaympyrästä ja tajusin että lihaakin on tullut syötyä enemmän kuin pitäisi.

Tämän asteittaisen kajahtamisen tulos on se, että minulla on enää huominen hyvää aikaa ahtaa kupuuni kiinteää ruokaa ja sen jälkeen yritän selvitä viisi päivää mehun voimalla. Poika on nauttinut jo tähän astisesta kärvistelystäni suunnattomasti, erityinen hitti on ollut pellavansiemenlima jota olen hörppinyt iltaisin siinä toivossa, että se helpottaisi paaston aloittamista. Poika seisoo keittiössä vieressäni ja irvistelee minunkin puolestani. "Hyi eikö tuo ole ällöttävää? Eikö ole pahaa? Yäk!"

En oleta tämän kuurin tuovan elämääni mitään kovin ihmeellistä, mutta kun paastoaminen ei lääkärien mukaan terveelle ihmiselle ole erityisen vaarallistakaan niin pakkohan sitä nyt ainakin kerran on kokeilla.

Tämä siis varoituksen sanana ensi viikkoa odotellessa, jos ylipäänsä saan heikot kätöseni nostettua näppäimistölle tiedossa on epäilemättä hyvin kärttyistä tekstiä.