Two girls, one rope vol III

Ja lisää tissikuvia! Tässä siis erootillinen kurkistus minun ja Vaimon kollektiiviseen tissivakoon. En oikein tiedä mitä näistä sidonnoista voisi enää kertoakaan, kuva siis puhukoon puolestaan.

Koska en osaa kertoa köysistä sen enempää, voisin valottaa vähän kuvien syntyä noin ylipäänsä ja toivoa ettei Poika loukkaannu kun puhun asiantuntevasti jutuista joihin minulla ei oikeastaan ole osaa eikä arpaa. Tästä sessiosta varsinkin tuntuu riittävän julkaisukelpoisia kuvia tavallista enemmän (kyllä, pari on edelleen jemmassa ja ei, en julkaise niitä yhtä aikaa!), ehkä koska mallina on yhden sijasta kaksi näinkin hemaisevaa naishenkilöä.

On silti turha kuvitella että jokainen otettu kuva olisi millään tasolla käyttökelpoinen. Aika monta otosta tarvitaan yhdenkin Pojan seulan läpäisevän kuvan löytämiseen, ja senkin jälkeen kuvaa täytyy toki käsitellä esim. väritasapainon korjailemiseksi. Myönnettäköön, että edellisestä kuvasta Poika poisti myös rintakehässäni kulkevan noin moottoritien levyisen ja sinisen valtimon, joka kuultaa kauniisti kalpean nahkani lävitse.

Minulle tämä kuvien räpsiminen, valitseminen ja muokkaaminen on ollut ihan uusi maailma jopa näin sivustakatsojana. Itse kuulun vahvasti lomaräpsijä-koulukuntaan, joka ottaa pikkupokkarillaan hölmöjä pönötyskuvia tai hassunhauskoja irvistelykuvia juhlissa eikä sitten tee niille punasilmien poistoa kummempia operaatioita. On ollut mielenkiintoista huomata, kuinka paljon pienelläkin uudelleenrajaamisella ja värien parantelulla saa aikaan.

Niin mielenkiintoista kuin kuvien muokkaamisen seuraaminen (ja "avuliaiden" kommentien jakaminen) onkin, toisinaan pysyn suosiolla kaukana koneesta. Joitakin Pojan ottamia otoksia en suostu edes katsomaan, koska tiedän etten näkisi niissä samaa kuin Poika. Vaikka kuinka olen hehkuttanut asteittaista kehoni hyväksymistä näiden kuvien myötä, on kuvakulmia jotka ovat minulle aivan liian realistinen kurkkaus tomumajani nykytilaan.

Two girls, one rope vol II

Tätä kuvaahan te kaikki pervot odotitte, eikö totta? Toimikoon se siis korvauksena laiskasta bloginpäivittelystä, olen viettänyt viime päivät sängyn pohjalla vähemmän mukavissa merkeissä joten blogin kirjoittaminen ei ole ollut prioriteettilistalla aivan ykkösenä.

Mutta mukavampiin asioihin: kuten sanoin viime blogimerkinnän lopuksi, ensimmäisen sidonnan epämukavahkosta asennosta huolimatta päätimme kokeilla vielä myös jotain muuta. Köysikorsetti taisi olla minun ehdotukseni, Poika päätti kokeilla jotain uutta tapaa sitoa moinen ja siten tehtäväksi valikoitui Knotty Boysien Corselet Harness - tosin alkuperäistä vaatimattomammilla solmuilla.

Vaimo avusti oman korselettini teossa innokkaasti, ja Poika innostuikin jo tehtäviensä helppoudesta. Valkoinen versio siis on sidottu yhdellä pitkällä polyesteriköydellä, jonka helmasynteihin kuuluu se että köysi painaa kuin synti. Kaksikymmentäviisi metriä köyttä mahtaa olla parisen kiloa, sellaisen nipun pyörittely käy epäilemättä raskaaksi pidemmän päälle. Köysi oli tarkoitukseensa ehkä vähän turhankin pitkä mutta onneksi loppuköydellekin keksittiin vielä käyttötarkoitus, jonka jätän vielä kertomatta.

Koska hamppuköytemme on (kuten kuvastakin näkyy) paljon polyesteriköyttä kapeampaa, Vaimon korseletti jäi omaani lyhyemmäksi. Mielestäni kuvassa näkyy kuitenkin mukavasti hamppuköyden ja polyesteriköyden ulkonäöllinen ero: kiiltävämpi polyesteriköysi on paksuhkoa ja siitä saa helposti käärittyä näyttävämmän kokonaisuuden, mutta mattapintaisessa hamppuköydessä on silti omasta mielestäni vähän enemmän sitä jotain. Varsinkin kalpealla iholla, jollaisen Vaimokin omistaa. Mitäs me olmit.

Two girls, one rope vol I

Ensimmäinen kaverikuva, olkaa hyvät!

Koska Vaimon ruokailuryhmä on valkoinen, päätyi Poika käyttämään valkoista köyttä niputtamiseen. Koko sessio alkoi sillä, että Poika sitoi ensin minun ranteeni yhteen, sitten Vaimon ranteet niihin kiinni ja sen jälkeen saimme Vaimon kanssa keplotella itsemme istumaan. Tämän jälkeen harjoiteltiin venymistä niin kauan, että meidän molempien sorjat nilkat saatiin kiinni siihen lyhyempään spreader bariin, jonka Poika oli pakannut mukaansa. Muuten kassissa taisi olla koko kinky-laatikon sisältö, mutta onneksi se armeliaat 25 senttiä pidempi tanko oli jäänyt kotiin!

Itse sidonta ei omasta mielestäni ollut erityisen epämukava, kuten kuvasta näkyy ranteet varsinkaan eivät joutuneet koville. Huomattavasti suurempi huoli sekä minulle että Vaimolle oli se, näytämmekö kuvissa pulskilta.

Kahleiden pureutuminen nilkkoihin ei tietenkään ole miellyttävin tunne, varsinkin kun eräs nimeltämainitsematon minuun sidottu naishenkilö päätti aina välillä vääntyillä löytääkseen mukavamman asennon - ja sai kuulla kauniin kiljahduksen vastalahjaksi. Nilkkakahleista (jotka muuten itse asiassa ovat rannekahleet) jäi aika messevät jäljet, niistä ehkä kuvamateriaalia myöhemmin.

Tästä sidonnasta toivuttiin siinä määrin nopeasti, että päätimme kokeilla vielä jotain uutta. Itse halusin ehdottomasti, että seuraavaan sidontaan käytetään valkoisen köyden lisäksi myös punaista hamppuköyttä. Tulokset seuraavassa jaksossa!

Kaksi pientä köysipupua marssi näin ...

Kaikkihan alkoi siitä, etten malta olla lisäämättä puolinokkelia sutkautuksia blogitekstieni loppuun. Ajatus jäi elämään kommenttilaatikossa, ja lopulta kävi niin että Poika pakkasi taloutemme köysiarsenaalin mukaan juhannuksenviettoa varten.

Kuvat eilisestä narutouhusta ovat vielä jemmassa muistikortilla, mutten malta olla purkamatta tuntemuksiani saman tien. Eilisen pikavilkaisun perusteella muutama ihan kehityskelpoinen otos kun kuitenkin löytyy, eli kunhan matkaamme taas kotiin ja Poika pääsee oman kuvankäsittelyohjelmansa ääreen, niitä nähdään täälläkin. En nyt tässä kerro sen tarkemmin sidonnoista, niistä on helpompi selittää sitten kun saan kuvamateriaaliakin esille samalla.

Pakko myöntää, että niin hauskalta kuin ajatus minun ja Vaimon yhteen sitomisesta vaikuttikin, olin aika hermostunut käytännön toteutuksen onnistumisesta. Pienen alkuvenkoilun perusteella näytti vähän siltä, ettei meitä saa järkevästi samaan kuvaan - lukuisista innokkaista ehdotuksista huolimatta. Pojalla taisi olla jo pinna kireällä, kun kaksi sidonnasta sen kummemmin ymmärtämätöntä naisihmistä yritti kilpaa ehdottaa mahdollisesti toimivia asentoja. Täytyy myös sanoa, että tällaisesta kuviosta on yllättävän vaikeaa löytää kuvia! Inspiraatiota siis ei löytynyt Internetinkään puolelta. Onneksi Visio löytyi viimein ja pääsimme kuvauspaikan raivaamisen jälkeen itse asiaan.

Olin jo aikaisemmin pienessä mielessäni ihmetellyt, miten Vaimolta sujuu sitomisen vaatima paikallaan (ja rauhallisena) pysyminen. Kun olimme Vaimon kanssa melko lailla nipussa ja Poika viimeisteli köyden päitä piiloon, Vaimo alkoikin kysellä mitä siinä vaiheessa yleensä teen. "This is the part where I usually zone out." Minulla on tapana sitomisen aikana päästää mieleni harhailemaan, yleensä pohdiskelen köysiin tai alistumiseen liittyviä juttuja tai mieleni yksinkertaisesti tyhjenee täysin enkä ajattele erityisemmin mitään (tämä on nyt varmaan se rope space josta toisinaan kuulee puhuttavan).

Vaimolta vastaavanlainen kellunta ei sattuneesta syystä oikein onnistunut, joten jutusteluksihan tilanne sitten meni. Yritän suostutella Vaimon kirjoittamaan vieraileva tähti -tyyppisen blogitekstin ensimmäisestä köysikokemuksestaan, vaikka sitten niiden kuvien kaveriksi. Näin omasta näkökulmastani voin kertoa että tilanne oli minun ja Vaimon välillä vallitsevasta turhankin avoimesta läheisyydestä huolimatta outo. Yleensä köysiin liittyy eroottinen lataus, joka tästä tilanteesta oli tipotiessään. Enkä päässyt pääni sisällekään karkuun, osittain ehkä senkin takia että huolehdin oman epämukavuuteni lisäksi Vaimosta.

Kaikesta outoudestaan huolimatta kokemus oli ainakin minulle yllättävänkin positiivinen. Vaimo tosin totesi, että viihtyisi luultavasti paremmin siellä köyden toisessa päässä - pelottaa jo valmiiksi Göranin puolesta!

Flip that switch

Kuvapihtaaminen loppukoon, Poika saapuu viettämään juhannusta maalaismaisemiin joten elättelen toivetta kuvasaldon mahdollisesta kasvamisesta tässä viikonlopun aikana.

Ensimmäisessä kuvassa siis se asento, josta viimekertainen sidontasessio alkoi. Mieleeni muistui taas vasta aivan liian myöhään, että ennen sessiota kannattaisi ihan oikeasti venytellä edes vähän, vaikka se tuntuukin vähän hölmöltä. Tokihan holtittomasti täriseviä lonkankoukistajia on ihan hupaisaa katsella, mutta eroottista latausta tutina ehkä vähän latistaa. Olen yrittänyt aloitella jo hetkeksi unohtunutta joogailua uudestaan, toivottavasti siitä on tulevaisuudessa apua.

Menin jo kehumaan, että sidontojen valinta on meillä lähes demokraattista touhua. Tämän sidonnan suunnitteluun minulla ei ollut osaa eikä arpaa, mutta kuvausvaiheessa pääsin taas kaivamaan kuoppaani muutaman lapionmitan syvemmäksi. Aikansa kuvia näpsittyään Poika kysyi, olisiko minulla joku kuvaidea jota tahtoisin kokeilla. Mitä vastaa älykäs köysipupu (rope bunny on ehkä ihanin ilmaus sidottavalle subille)?

"Saataiskohan me mut käännettyä ympäri?"

Saatiin toki. Se oli paljon helpompaa kuin esimerkiksi lipaston päälle kiipeily nilkat sidottuina yhteen. Miksiköhän minusta kuoriutuu oikea action-sub aina siinä vaiheessa, kun olen nipussa? Asento ei tosin toisinkaan päin ollut niin epämukava kuin olisi voinut luulla. Paitsi siinä vaiheessa, kun Poika ilmoitti että takamukseni on kyllä oikeastaan kuvassa vähän tiellä ja pyysi kohteliaasti voisinko nostaa sitä ylemmäs. Killuttuani ensin köysissä jo puolisen tuntia milloin mikäkin lihas krampaten. (Tein siitä huolimatta parhaani, vaikkakin vähän irvistellen.)

Köysissä on mukavaa, mutta omalla tavallaan on myös ihanaa saada viimein suoristaa se koukussa ollut polvi hi-taas-ti, tai saada suukko vielä äsken kahleissa olleeseen ranteeseen. Olen tosin varsin vakuuttunut siitä, ettei ole erityisen BDSM-uskottavaa lopettaa köysisessiota ilmoitukseen "now is cuddle time!"

The reports of my emotional death are greatly exaggerated.

Poika ihmetteli taannoisen blogitekstini henkilökohtaista sävyä. "Kun ei sulta pitkään aikaan ole tullut mitään noin syväluotaavaa."

Niin, luotaukset ovat jääneet vähemmälle varsinkin jos vertaa ihan ensimmäisiin teksteihini, joissa ei oman navan tuijottelun ja analysoinnin ohella paljon muuta sisältöä ollutkaan. Olen itsekin miettinyt, mistä moinen johtuu. On toki mukavaa kirjoittaa välillä puolivakavissaan asiaakin, tai puhua arkipäiväisemmistä asioista, mutta olen kaivannut pääni kaivelun tuomaa helpotuksen tunnetta. Asioiden ylös kirjoittaminen kun saa ne usein loksahtamaan viimein paikoilleen myös pään sisällä.

Kun nyt sitten aloin oikein asioikseni analysoimaan tätä analysoinnin puutetta, tajusin etten enää erityisemmin pohdiskelekaan vain itseäni. Jos ajattelenkin syntyjä syviä, ajatuksiin liittyy aina voimakkaasti Poika. Enää en mieti yhtä usein, mitä minä teen ja tunnen, vaan mietin mikä meissä toimii tai ei juuri sillä hetkellä tunnu toimivan. Ja yritän keksiä, mitä voisin asialle tehdä. Tai sitten yritän tyytyä siihen että luulen ymmärtäväni vastauksen kysymykseen "miksi se aina muttei koskaan?"

Omia ajatuksiani ja tunteitani voin riepotella tässä blogissa avoimesti, mutta Pojan liika analyseeraus tuntuisi jotenkin epärehelliseltä. Pohdinta on siis jäänyt vähemmälle koska olen sairastunut me-tautiin.

Tuhma tyttö karkkikaupassa

Aikaisemmassa (ja ensimmäisessä) pidemmässä parisuhteessani totuin siihen, että maailmassa on noin kolme miljardia miestä joista yhden kanssa harrastin seksiä. Vakaa aikomukseni oli myös pitää jälkimmäinen luku täsmälleen yhtä matalana, enkä kokenut jääväni erityisesti mistään paitsi. Seksi oli kumppanini kanssa hyvää, miksi ihmeessä asiantilaa pitäisi mennä muuttamaan?

Ehkä tämän hieman omituisen miessukukunnan kahtiajaon vuoksi en erityisemmin katsellut muita miehiä, tai kokenut tilannetta mitenkään seksuaaliseksi jos joku jatkoilla yritti hivuttaa kättään paitani alle. Eihän niitä muita miehiä oltu tehty harrastamaan seksiä minun kanssani.

Lyhyeksi jäänyt sinkkukauteni avasi silmäni tarkastelemaan maailmaa vähän eri tavalla. Käytin hävyttömäksi hyväkseni sitä, että nuorehkon ja normaalihkon naisihmisen täytyy harvoin nukkua yksin jos ei ole seurastaan turhantarkka - suoraan sanottuna koeajoin erilaisia miehiä, jopa sellaisia jotka eivät minua erityisemmin viehättäneet.

Nykyään huomaan toisinaan miettiväni, miltä edellä kävelevän pitkätukan niska mahtaa tuoksua. Tai pohtivani, kiskooko juuri kauppakorkeasta valmistuneen pukumiehen nainen tätä koskaan eteenpäin pelkästä solmiosta kuten itse tahtoisin tehdä. Tai katselevani duunarin karkeita käsiä kuvitellen, miltä ne mahtaisivat ihollani tuntua. Tai suunnittelevani rastapään hiuksiin kiinni tarttumista. Tai tuijottavani keikalla basson kaulalla liikkuvia sormia miettien, mahtaako basistin sorminäppäryys ulottua myös muille elämänaloille .. *köh* eiköhän ajatus tullut jo selväksi.

Samalla kahtiajako on muuttunut hieman erilaiseksi. Maailmassa on edelleen noin kolme miljardia miestä, joista yhden kanssa harrastan seksiä. Enkä edelleenkään haluaisi muuttaa asiantilaa miksikään. Olen kuitenkin tietoisempi siitä, että muutkin miehet saattavat haluta minusta jotain muutakin kuin platonista juttuseuraa. Ja olen omasta tilastani tarkempi, ehkä siksi että koen käpälöinnin jotenkin loukkaavaksi myös Poikaa kohtaan.

Kaiken kaikkiaan sinkkuilu siis teki hyvää, vaikka ehdin kokea myös miltä tuntuu käsittämättömän huono seksi - kokeilin kerran, en pitänyt.

Spread 'em

Reissu kotiin tietää luonnollisesti taas uusia köysikuvia! Nämä kuvat eivät tosin alunperin ottaneet syntyäkseen ollenkaan. Kuten tavallista, pihtailen muutamaa kuvaa yhden toisen blogitekstin kuvittamiseksi, tällä kertaa saatte siis tyytyä vain yhteen otokseen.

Poika oli jo valmiiksi juoninut sitovansa makuuhuonekenkäni spreader bariin ja kiinnittävänsä sitten ranteeni kahleilla tangon päihin. Ihan ensimmäinen vastaisku tuli kun yritin ylipäänsä päästä haluttuun asentoon pidemmän tangon kanssa - jo useampaan kertaan mainitun notkeuteni ansiosta se jäi pelkäksi haaveeksi.

Suosiolla otimme käyttöön lyhyemmän spreaderin, ja tällä kertaa asennon pitäminen onnistui jo paremmin. Erityisen mukava asento ei silti ollut, varsinkin kun yritin parhaani mukaan nostaa sorjia sääriäni että sitominen olisi helpompaa. Pojan saatua toisen jalan sidottua valmiiksi kävi ilmi, että sidonta oli kyllä muuten oikein onnistunut, muttei itse asiassa kiinnittänyt jalkaani spreaderiin millään tavalla. Tässä vaiheessa sidonnassa pidettiin luova saunan ja muutaman oluen mittainen tauko.

Saunan jälkeen sitominen onnistuikin kerralla ja lopputuloksen näette kuvasta. Asento ei loppujen lopuksi ollut aivan niin epämukava kuin aluksi pelkäsin, varsinkin kun välillä venkoilin jalkojani suoraksi. Näin jälkikäteen ajateltuna koipien suoristelu ei ehkä ollut kaikkein järkevin idea, Poika kun alkoi heti ideoida miten spreader barin voisi vielä sitoa sängynpäätyyn kiinni ..

muttei sinun käsilläsi, muttei sinun silmilläsi, muttei sinun sisälläsi ennen kuin on itse tehty

Tunnustin tuossa eräänkin blogitekstin kommenttiosastolla olevani loputtoman itsepäinen silloin, kun on kyse asioiden oivaltamisesta. Minun täytyy saada miettiä ja keksiä asiat itse(, vaikka se ehkä typerää ajanhukkaa onkin). Ystävät saavat olla tukena ja apuna, mutta vastauksien syöttämistä en kestä.

Tästä itsepäisyydestä johtunee sekin, kuinka helppoa minun on sulkea silmäni muiden ihmisten pohdinnoilta ja jotenkin kuvitella että omat ongelmani ovat kovin omaperäisiä ja ainutlaatuisia. Case in point: feministiyden ja alistuvuuden yhdistäminen. Muistattehan, se asia josta olen nillittänyt useampaan otteeseen ja joka on minulle niin kovin vaikeaa? Asiaan liittyy tietenkin varsin vahvasti ne alistumisesta nauttivat vahvat naiset.

Yllättävää kyllä, asiaa ovat miettineet muutkin! Ensin törmäsin linkkivinkkiin Feministingissä. Linkkivinkin takaa löytyi blogiteksti jossa nuori feministinainen pohti ongelmiaan suhtautua omaan piiskausfetissiinsä. Ja linkki toiseen tekstiin, jossa puolestaan puhuttiin Kansasin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta.

Tutkimuksessa keskityttiin juuri niihin arkielämässään vahvoihin naisiin, joista itsekin ehdin kirjoittamaan. Ja lisätietoa tästä tutkimuksesta löytyi linkin takaa Psychology Today -lehden nettisivujen blogiosastolta. Asiaa oli riittänyt vielä toisenkin artikkelin verran.

Kansasin yliopiston peruste sille, että arkielämässään dominoivat naiset nauttivat alistumisesta, kuulostaa vähintäänkin omituiselta. Sitä sen ihmeemmin ruotimatta (saattaahan se hyvin pitää paikkaansa yleisemmällä tasolla vaikkei minusta omalta tunnukaan), minua kiinnosti enemmän tutkimustulos jonka perusteella miehiä ei ainakaan fantasiatasolla alistuminen todella kiinnostanut yhtä paljon kuin naisia. Arkielämässään dominoivat miehet sen sijaan pitivät "normaaleja" miehiä enemmän tarinoista, joissa itse olivat dominoivassa asemassa.

Tämän loputtoman linkkisurffailun jälkeen oli oikeastaan helpottavaa törmätä vielä yhteen Psychology Today -blogitekstiin. Tekstissä kritisoitiin seksuaalisuuteen liittyviä tutkimuksia ylipäänsä siitä, että koehenkilöt ovat yleensä a) yhdysvaltalaisia ja b) yliopistoikäisiä. Ei tarvitse olla suurikaan seksologi ymmärtääkseen, että ihmisen seksuaalisuus muuttuu iän myötä. Tai että erilaiset kulttuuriympäristöt vaikuttavat siihen siinä määrin, ettei yhden valtion kansalaisten seksimieltymyksiä tai kokemuksia voi yleistää koskemaan koko maailmaa.

Täysin sattumalta alkaneen linkkikierroksen kierrettyäni en oikein tiennyt, pitäisikö omalle jääräpäisyydelleni itkeä vai nauraa. Sittemmin olen törmännyt täysin sattumalta feminismiä ja BDSM:ää käsitteleviin blogiteksteihin joka nurkan takana, yleensä tosin rapakontakaisissa blogeissa. En tiedä kertooko näiden kahden yhteensovittamisen vaikeus enemmän BDSM:stä vai feminismistä ...

Pahoittelen, että koko linkkisatsi on tällä kertaa lontoonkielistä materiaalia. Mielestäni kuitenkin melko helppolukuista (ja mielenkiintoista) sellaista, suosittelen lueskelemaan myös blogitekstien kommenttilaatikot jos aihe kiinnostaa. Itse pidin erityisesti umpisarkastisesta vastauksesta Naomi Wolfin The Beauty Myth -kirjassaan esittämään teoriaan naisten alistuvuuden syistä:

"It's nice to hear that Naomi Wolf knows exactly where my fantasies come from even though she has never met me. There couldn't possibly be any other reasons for it. I mean it's not like people are complex or unique."

Itepä läksin

Ei, en ole muuttunut yhdessä yössä aasialaiseksi. Kuva on ryövätty Darker Sights and Sounds -blogista, jonka pitäjä keräilee vähän Art or Pornin tapaan netistä kuvia. Samaan tapaan myös kuvien laatu heittelee, tämän nähdessäni kuitenkin itse ihastuin siinä määrin että halusin jakaa sen teidänkin kanssanne!

Esittelin kuvan tietenkin heti myös Pojalle. Sidontaideat syntyvät meillä ehkä keskimääräistä tasa-arvoisemmin, vaikka Pojalla tottakai on tässäkin asiassa viimeinen sana. Saan kuitenkin itse ehdottaa sidontoja, jotka miellyttävät silmääni. En saisi varmaan ensimmäistäkään solmua tehtyä itse, mutta koen silti osallistuvani jollain tasolla kun jokin ehdotuksistani toteutuu.

Voin siis useinkin syyttää enimmäkseen itseäni siitä, että venkoilen epämukavassa asennossa. Se tekee tilanteesta omalla tavallaan ainakin minulle vielä tavallistakin herkullisemman. Sitä saa, mitä tilaa.

PS. Turhamaisuusosastolta sen verran että toki inspiraatiokuvia kaivellessa välillä käy mielessä etten ehkä itse olisi aivan yhtä herkän ja eteerisen näköinen tuossakaan asennossa jenkkakahvoineni ...

Kureliivihaaveita

Kerroinkin jo olleeni aina viehättynyt korsettien ulkonäköön. Näin kesän alussa innostuin asiasta taas uudemman kerran, jopa niin paljon että kävin läheisestä vaatetusliikkeestä kyselemässä paljonko korsetin teettäminen maksaisi. Kummallisen sattuman kautta kesätyöpaikkakunnalla nimittäin on liike joka myy juurikin tämänhenkisiä asusteita, tosin siellä vakiovalikoimaan kuuluvat vain muoviluutetut korsetit.

Belle Modesten hintoihin minulla ei edelleenkään ole varaa, mutta elättelen toivoa että metalliluutetun koruttoman korsetin voisi saada vähän huokeampaankin hintaan. Itse kun en halua korsettiini koristeeksi mitään plansettia ihmeellisempää. Haluaisin kuitenkin teettää korsetin vaikka omat mittani eivät erityisen erikoiset olekaan, ihan jo sen takia että käyttäminen ei jäisi ainakaan siitä kiinni että korsetti on liian lyhyt/pitkä tai muuta vastaavaa.

Olen vieläkin kahden vaiheilla sen suhteen, olisiko vyötärökorsetti sittenkin parempi ratkaisu kuin "kokonainen". Yhtäältä vyötärökorsetti on siitä parempi, että sen kanssa voi yhdistellä helpommin muita vaatekappaleita eikä se leikkihetkissä käytettynä estä tiettyjen ruumiinosien käpälöintiä, mutta toisaalta rinnan yli ulottuvat korsetit ovat aina miellyttäneet omaa esteettistä silmääni huomattavasti enemmän. Varsinkin jos korsetin vielä oikeasti saisi teetettyä ja siten vältettyä ns. pannukakkutissi-efektin.

M. Magdalene ehti haaveilla korsetista jo minua aikaisemmin ja sai oikein hyödyllisiä kommentteja aiheesta. Osittain siitä kai tämä minunkin uusi innostukseni taas lähti, alunperin tavoitteena taisi olla että "sitten kun laihdun, ostan itselleni palkinnoksi korsetin", mutta olen alkanut hyväksyä ajatuksen siitä etten tästä turpeahkosta olomuodostani aivan äkkiseltään senttikaupalla kapene.

Näin ohimennen on muuten pakko sanoa että juuri tämä naisten ajattelutapa on masokismia kerrakseen, kauniita asioita voi ostaa itselleen vasta sitten kun jotain on saavutettu. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat!

Hyi, vaniljaa, en syö!

Huomaan usein kuvittelevani etteivät ihmiset vaniljasuhteissa voi olla onnellisia, kun eivät pääse kokeilemaan samanlaista valtapeliä kuin me "valaistuneet" D/s-harrastajat. Aivan kuin kaikki salaa kuitenkin haaveilisivat tällaisesta elämästä. Vaniljasuhteilijathan ovat tietenkin kaikki kaappikinkyjä jotka eivät vain ole löytäneet vielä sitä oikeaa seksiä.

Vaikka totesinkin puhuvani omasta seksielämästäni vähänlaisesti, tuntuu seksi olevan sellainen aihe josta riittää juttua ystävien kanssa loputtomiin. Erään ystävän kanssa asiasta keskustellessa hän tunnusti, että poikaystävänsä pitää erityisesti pitsialusvaatteista ja oikein viimeisen päälle kliseisestä hellästä seksistä. Kertonee jotain omista mieltymyksistäni että se oli ehkä perversseintä mitä olin kuullut aikoihin.

Pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtää että ehkä omat kokemukseni vaniljasuhteista ja -seksistä eivät ole niitä kaikkein kuvaavimpia. Tottakai minä olin onneton vaniljaisena ja pidän täysin vaniljaista seksiä melko tylsänä. Ilmeisesti maailmasta kuitenkin löytyy ihmisiä, jotka pitävät siitä ja ovat vaniljaisuudessaan ikionnellisia. Jokainen parisuhde (ja ihmissuhde) on omalla tavallaan valtapeliä, mutta ei niiden roolien tarvitse olla erityisen tiedostettuja ja se kuuluisa tasa-arvo voi toteutua niinkin että rooleja vaihdetaan tarpeen mukaan.

Ehkä harvinaista, että tämän hyväksyminen oli paljon vaikeampaa kuin sen, että jotkut nauttivat neuloista, veitsistä ja sähköstä - kaikki asioita, joita en ainakaan vielä uskaltaisi edes kokeilla.

Aivan kuten Vaimolle tässä iltana muutamana totesin: on ihan OK olla hetero ja vanilja!