Life in plastic, it's fantastic

Talouteemme on viime aikoina ilmestynyt kommenttilaatikossa vilahtaneiden kukkakeppien (joista ehkä myöhemmin lisää) lisäksi myös perusmustaa bondageteippiä. Näin alustavien kokeilujen perusteella luulen, että teippi pääsee pervolaatikkomme vakiovarusteeksi, vaikka onkin ehkä hamppuköysihehkutuksen jälkeen oudohko valinta.

Olin yllättynyt siitä, kuinka mukavalta teippi näytti vaikken suuri mustien, kiiltävien PVC-pintojen ystävä olekaan. Teipistä askarreltu mekko tosin paljasti joka ikisen makkaran, armottoman ihonmyötäinen kun oli.

Teipissä on ihan mukavaa olla, ainakin näin kesällä se tuntui hassun lämpimältä iholle liimautuessaan muttei hiostanut lainkaan niin paljon kuin ehkä voisi kuvitella. Teippipakkauksen lupaukset siitä, että teippi tarttuu vain itseensä tosin osoittautuivat tiukemman rintojen sitomisen jälkeen hieman liiotelluiksi - varokaa nännejänne!

Mekkoa huomattavasti huolestuttavampi kokeilu seurasi myöhemmin illalla, kun Poika päätti kokeilla miten teippi toimisi siteenä silmillä. Tähän olinkin jo varautunut, mutta kun teippikierrokset jatkuivatkin silmien lisäksi myös suun yli, alkoi jo vähän pelottaa. Teippihuppu vaimensi ääniä sen verran, että teippiä irrottaessa kuuluva ääni tuntui suorastaan korvia vihlovalta Pojan keriessä huppua taas auki. Poika ehdottikin ystävällisesti että ensi kerralla huppuun voisi yhdistää korvatulpat (kas näin, lapset, kaivetaan itse itselleen kuoppa).

Yritin kysellä myös Pojalta ensikokemuksia, mutta näin pikaisten testausten perusteella on hankala arvioida materiaalin käyttökelpoisuutta kovinkaan monipuolisesti. Helposti ja nopeasti teipistä kuitenkin saa askarreltua monenmoista, täysmuumiointi alkoi tietenkin heti kangastella Pojan mielessä.

Näin subin näkökulmasta teipin yksi suurimpia heikkouksia on sen ihotuntuman puute, köyteen verrattuna en saa muovikuoresta aivan samanlaisia väristyksiä. Toisaalta teipillä saa turvallisemmin tehtyä tiukempiakin paketteja, kun paine jakautuu leveämmälle alueelle. Ja on pakko myöntää, että vaikken osaa kuvitella itseäni sovittelemassa PVC-huppuja, koko pään paketointi oli pelottavaa nimenomaan hyvällä tavalla.

PS. Mainittakoon positiivisten kokemusten vastapainoksi, että ituhipin sydän itkee verta bondageteipin heikkojen uudelleenkäyttöominaisuuksien vuoksi.

Ei aina käy niin kuin haaveillaan

Poika tunnustikin jo juhlapostauksen kuvan olevan äärimmäisen lavastettu tapaus normaaliin kuvamateriaaliimme verrattuna. Kyseinen kuva on juuri siitä kuvaussessiosta, jonka aikana pystyin keskittymään vain trampoliinin kitinään.

Sorrun usein kuvittelemaan, etteivät sessiot meidän välillämme vaadi mitään ihmeellistä "lämmittelyä" tai valmistautumista. Asiathan vain tapahtuvat täysin luonnollisesti, ja toisinaan Poika kaivaa niiden tapahduttua kameran esiin.

Tuo kuvaussessio kuitenkin avasi silmäni (Pojan kommentista päätellen vaikutti häneenkin), ja tajusin kuinka tärkeää oikeaan mielentilaan pääseminen on. Yleensä Poika ottaa ohjakset aika tiukasti itselleen session aluksi, vaikka saatammekin neuvotella asennosta tai saatan ehdottaa itse jotain. Eikä siihen vaadita mitään tiukkaa otetta kummempaa, tosin Pojalla on myös aivan selvä käskytysääni ja -ilme. Jälkimmäisen nähdessäni tiedän valmiiksi että nenäkkyydestä sakotetaan siinä määrin ettei se kannata. Koska tuolla kertaa tarkoituksena oli vain kokeilla, onnistuisiko suunnitellunkaltainen kuva, tuo tärkeä ohikiitävässä hetkessä tapahtuva vallanvaihdon selkiytys jäi tekemättä.

Lopputulos oli se, että oloni oli koko kuvaamisen ajan käsittämättömän typerä. Että tässä sitä nyt keekoillaan ilkosen alasti sängyllä sillä aikaa kun naapurin pennut hyppii trampoliinilla, onpa kinkyä. Ja näkyyköhän siinä kuvassa nyt vähän liikaakin ja tää sivuvalo kyllä nyt paljastaa kaikki selluliittikraaterit. Kykenemättömyyteni sopeutua tilanteeseen johti sitten siihen aikaisemminkin mainittuun venkoiluun, jolloin Pojalla vuorostaan meni hermot huonosti käyttäytyvään subiinsa ja kuvaussessio loppui siihen. Jälkikäteen molemmilla taisi olla vähän hölmö olo.

Vaikka juuri siinä hetkessä harvoin siltä tuntuu, kun asiat menevät pieleen ne tarjoavat usein mielettömän hyvän tilaisuuden oppia. Varsinkin, kun kummallakaan meistä ei juuri ole kokemusta BDSM-dynamiikasta, vaikka taitaa olla niin että sekin on opeteltava uudelleen uuden ihmisen kanssa. Ja on kai aika ahneen optimistista kuvitella, että tällaisessa suhteessa oppisi oikeasti olemaan ja elämään vuoden verran sitä harjoiteltuaan.

Näin jälkikäteenhän on helppo sanoa, että a) minun olisi pitänyt olla rehellinen ja sanoa, että tämä ei nyt toimi lainkaan ja tuntuu vähän hölmöltä, tai b) Pojan olisi pitänyt ottaa tilanne tiukemmin haltuun kun huomasi sen lipsuvan. Montakohan kertaa pitää lukea ja kuulla rehellisyyden olevan tärkein osa BDSM-suhdetta (ja parisuhdetta ylipäänsä), ennen kuin sen oikeasti uskoo ja oppii?

Wallpaper* goes kink.

Edellämainitulla maakuntamatkallamme löysin itseni R-kioskin lehtihyllyn edestä matkalukemista etsimässä, työn alla oleva tiiliskiviromaani kun ei mahtunut enää kassiin.

Ensin olin noukkimassa mukaani akkainlehden, mutta sitten käteeni osui heinäkuun Wallpaper*, joka paljastui design-lehden seksinumeroksi. Pikaisen selailun perusteella lehti oli ostettava tukevasta hintalapusta huolimatta - suosittelen muillekin, vielä on heinäkuuta jäljellä!

Jos kympin tuhlaaminen kiiltävään paperiin tuntuu turhan suurpiirteiseltä rahankäytöltä, lehden sisällöstä voi nauttia myös sen nettisivuilla. Omasta mielestäni kiinnostavin oli juttu Fettersistä, brittiläisestä S/M-välinevalmistajasta. Linkin takaa löytyy pieni kuvagalleriakin.

Myös eroottisten "kahvipöytäkirjojen" julkaisemista koskeva juttu herätti ajatuksia, on kummallista miten 40-luvun pin up -pehmoporno on nykyään täysin salonkikelpoista. Kertonee jotain muuttuneista asenteista.

Ja niille teistä, jotka nauttivat muiden tirkistelystä Poikaa enemmän, suosittelen lämpimästi Robbie Cooperin Immersion: Porn -pätkän katselua. Perusajatuksena siis kuvata ihmisiä katsomassa pornoa ja laukeamassa.

Päätän lehtihehkutukseni täältä tähän, oli niin mielettömän mahtavaa löytää näinkin mainstream-julkaisusta varsin suorasanaista seksin ja erityisesti BDSM:n käsittelyä! Asiasta lie kiittäminen Peter Savillea, joka mitä ilmeisimmin on Iso Nimi mutta josta en itse ollut koskaan kuullutkaan. Thanks, Peter!

ETA: Niin, Fettersillähän on toki myös oma verkkokauppa. Joko kohta on joulu?

Äiti Pojasta pappia toivoi ...

Lomailumme jatkui sukuloinnilla - siitä, voiko tällaista maakuntamatkailua varsinaisesti lomaksi laskea, voidaan toki olla useampaakin mieltä. Kuten tämän blogin puitteissa on aikaisemminkin käynyt ilmi, suhteemme on parisuhteena osittain vankan vaniljaisella pohjalla emmekä siis sukulaisten silmissä taida poiketa perinteisestä susiparista juurikaan.

Tämä salapervoilu johtaa tietenkin niin sukulaisten kuin ystävienkin edessä aika herkullisiin tilanteisiin. Vaimo muistelikin jo päivänä muutamana, kuinka viime kesänä kikatellen kerroin Pojan ystävän reaktiosta, kun kumarruin noukkimaan jotain Pojan pudottamaa tavaraa. "Niin, polvistu, narttu!"

Tällä reissulla hymyilyttävistä kommenteista vastasi enimmäkseen oma armas äitini. Jo aikaisemminhan meillä on kotona opeteltu tasa-arvoa jokseenkin tähän malliin: "Sinä älä D sitten ala koskaan miestä passaamaan, se on loputon suo! Silitätkö sinä veljes paidan vai silitänkö minä?" Tällä kertaa äiti neuvoi muun muassa, etten missään nimessä saisi päästää elämääni tilanteeseen jossa joutuisin kysymään lupaa mielimusiikkini soittamiselle autossa (vanhempieni musiikkimaut eivät aina aivan kohtaa). Asioiden luontevuudesta puhuttaessa äiti havainnollisti tavoistaan luopumista sanomalla, että "se olisi aivan sama kuin sulle yhtäkkiä sanottais että lähdepä kotoa ilman alushousuja".

Kun nyt olen taas äitynyt muistelemaan hurjaa nuoruuttani, voinen verrata edellisten kommenttien aiheuttamaa olotilaa niinkin muinaiseen tapahtumaan kuin neitsyyden jälkeiseen elämään. Muistan istuneeni olohuoneen sohvalla ja ihmetelleeni, miten kukaan ei huomaa minussa mitään eroa, vaikka olin omasta mielestäni aivan eri nainen. Ehkä silti kaikkien osapuolten kannalta parempi, etteivät nämä myöhemmät edesottamukseni ainakaan vaatteet päällä näy ulospäin.

Omin käsin onneen

Sarjassamme Draamakuningatar muistelee, olen viime aikoina miettinyt itsetyydytystä ja omaa historiaani itsesaastutuksen saralla.

Eroottiseen heräämiseeni vaikuttivat lähtemättömästi jo mainitut Regina-lehden Naisen unelmia -pehmopornotarinat. Muutama vuosi myöhemmin löysin veljeni pornolehtikätkön ja siirryin sitä myötä vähän suorasanaisempaan materiaaliin. Muistaakseni samoihin aikoihin löysin netistä jonkin Herkku.netin esiasteen, jonka tarinoita tallensin salaa ja kovasti häpeillen myös koneelle salanimen ja salasanan turvin.

Lopullisesti pankin räjäytti LitErotica, jonka Non Consent / Reluctance -osiota käyn edelleen lukemassa varsin ahkerasti. Tai siis kävisin, ellei itseni räplääminen olisi saanut kovin uudenlaisia vivahteita jo aikaisemmin tämän suhteen aikana.

Jossain vaiheessa olin vakuuttunut siitä, että masturboin väärin. Omat henkilökohtaiset hetkeni kun eivät juurikaan muistuttaneet asiaa käsittelevien, miesyleisölle suunnattujen dokumenttielokuvien naistähtien huokailua ja vääntelehdintää. Puhumattakaan siitä, että saatoin teini-iässä masturboida ihan vain aikani kuluksi.

Hormonaalisen ehkäisyn maaimaan astuttuani koko touhu jäi vuosiksi vähemmälle, sen verran tehokkaasti nuo pienet taikapillerit vaikuttivat libidooni ylipäänsä. Lähtiessäni ulkomaille muutamaksi kuukaudeksi ei käynyt mielessänikään koskea itseeni sinä aikana, odottelin kärsivällisesti silloisen poikaystäväni vierailua kädet tiukasti lakanan päällä.

Nykyään moinen siveys on muisto vain, mutta mutkia matkaan tuo Pojan sääntö, jonka mukaan en saa laueta ilman lupaa. Käytännössä siis joudun erikseen pyytämään luvan myös itsetyydytykseen, ellen halua vain turhautua entistä pahemmin. En rehellisesti sanottuna kehtaa häiritä Poikaa joka kerta kun ajatukseni harhailevat siveettömille poluille, usein koko toimitus jää siis väliin. Eikä Vaimon kainalossa nukkuminenkaan erityisesti tarjoa tilaisuuksia peiton alla vietettävälle laatuajalle. (Vaimolle terveisiä, vieressäsi nukkuminen on silti oikein mukavaa!)

Kyllä Dom osaa

Mietiskelin jo keväämmällä, kuinka tietosanakirja isänä on vaikuttanut myöhempään elämääni.

Varsinainen kipinä tähän blogitekstiin tuli kuitenkin Vaimon kanssa keskustellessa - Vaimo sanoi, ettei oikein voisi seurustella ihmisen kanssa, joka olisi jossain itselle tärkeässä tai itsestäänselvässä asiassa järjettömän huono.

Itse en ole mielipiteissäni ihan yhtä ehdoton, mutta on silti pakko myöntää etten voisi alistua kenellekään, jota en voi edes jollain elämän alueella ihailla. Muualla puitu alistamiseen vaadittava fyysinen ylivoima ei hentoisten tyttölihasteni ansiosta ole erityisen ajankohtainen vaatimus, mutta omasta yläpäästäni täytyy löytyä ylivoimaa myös henkisellä puolella.

On silti mielestäni aivan OK, että olen esimerkiksi kieltenpuhumisessa Poikaa etevämpi - osaan olla olematta hiljaa useammalla kielellä, mutten oleta kaikkien kykenevän samaan. Koska oma lapsuuteni ja nuoruuteni sujui nenä kiinni kirjassa ja Pojan puolestaan läheltä-piti-tilanteissa, saan varata mahdolliset kirjallisuuskeskustelut pääosin muuhun seuraan. Siinä seurassa jäänkin sitten herkullisesti alakynteen.

Maailmasta löytyy siis muutama juttu meikkaamisen ja hössöttämisen lisäksi, joissa voin väittää olevani Poikaa etevämpi. Esimerkiksi keittiön puolella, klassisten suunnistamisen ja loogisen ajattelun saralla tahi tietokoneisiin liittyvissä asioissa sen sijaan voin rauhassa siirtyä sivustakatsojan rooliin ja olla tyytyväinen siihen, että edes toinen meistä osaa. Pidän tuosta tunteesta ehkä epäterveellisen paljon.

Ehkä kyse on siitäkin, etten kokisi oloani erityisen miellyttäväksi luovuttaessani valtaa elämässäni ihmiselle, jonka tiedän hanskaavan sen vielä kehnommin kuin minä. Tiedän Pojan omaavan suunnittelukykyä ja rauhallisuutta siinä määrin minua enemmän, että on kaikille osapuolille vain parempi jos suurin osa päätöksistä otetaan käsistäni kauas, kauas pois.

PS. Blogitekstin aihetta pohdiskellessani ja tekstiä aloittaessani olin lähes varma, että olin kirjoittanut tästä jo. Miten ihmeessä vuosikausia blogia pitäneet ihmiset välttävät itsensä toistamista, tai ainakin tekevät sen tietoisesti? Ja miksi ihmisen pitää keksiä niin pikkunokkelia otsikoita ja epämääräisiä tageja, ettei niistä ole asioiden selvittämisessä mitään hyötyä?!

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ...

... niin myös lomareissut.

Takaisin reissatessa saadun vatsapöpön ja tämänpäiväisen työreissun jäljiltä takkini on sen verran tyhjä, etten jaksa tänään kaivella napaani erityisen julkisesti.

Hehkutettakoon kuitenkin, että lomamatka sujui oikein mukavasti vaikka kinkyilylle ei jäänytkään aikaa kaiken turisteilun ja söpöstelyn väliin. Majoitusolosuhteetkaan eivät olleet erityisen otollisia tuntikausien piiskaussessioille.

Näin ei kai saisi sanoa, mutta omalla tavallaan oli mukavaa pitää lomaa myös pervoilusta. Tokihan sama dynamiikka suhteessamme säilyy tietyllä tavalla aina, mutta sen arkisempi ilmenemismuoto on muuttunut jo siinä määrin luonnolliseksi ettei sitä enää edes huomaa. Sessiot kuitenkin vaativat aina vähän erityisskarppaamista, vaikka siis oikeaan aikaan aivan mahtavia ovatkin.

Asu on vapaa, täällä aiheet ja käsittely tapaa

Näin helteiden jälkimainingeissa tuntuu taas erityisen sopivalta puhua nakuilusta. Koska aikaisemminhan en olekaan asuista puhunut tahi kommenttilaatikossa dresscodesta jauhanut.

Edelleen keskeneräinen kureliiviprojektini on kuitenkin taas tuonut asuasiat mieleeni pyörimään. Puhumattakaan siitä, että näin kesäkuumalla tekisi mieli mennä töihinkin alasti. Jossain törmäsin Bizarren bileaikatauluunkin, ja huomasin että seuraavat juhlat olisivat tiedossa lokakuussa. Yleensä kinkybileet kiehtovat ajatuksena noin viisi minuuttia, tälläkin kertaa into lopahti aika lyhyeen. Uteliaisuus ei aivan vielä ole voittanut ennakkoluuloja, ja päällimmäisenä niistä oli kuten perinteistä dresscode.

Ihmiseksi, joka rakastaa naamiaisia, saan omituisen paljon sydämentykytyksiä näistä dresscode-asioista. Mutta kun meillä kinkyily ihan rehellisesti tapahtuu usein villasukat jalassa, vaikkei villa mikään erityisfetissi kummallekaan olekaan! Tai vaihtoehtoisesti asusteena toimii omaan nahkaani ilmestyvät juovat. Eikä tarkoituksena ole vihjailla, että me ollaan niin lifestyle-pervoja ettei me tarvita mitään rekvisiittaa niin kuin jotkut teeskentelijät - kumpikaan meistä ei vain lämpene asuille tahi asusteille.

Ymmärrän jollain tasolla, kuinka tietynlaiseen asuun pukeutuminen ja sessioon (tai bileisiin) valmistautuminen virittää tunnelmaan aivan eri tavalla kuin himahousujen laskeminen polviin, mutta silti tuntisin oloni perinteisessä fetish-sälässä varmasti harvinaisen epämukavaksi. Ymmärrän samalla myös sen, että dresscode toimii hyvin tapana karsia "turistit" bileväen joukosta ainakin vähemmäksi, ei varmasti ole kenenkään etujen mukaista että puolet bileiden kävijöistä ovat siellä vain katsomassa niitä pervoja.

Suuresta ymmärryksestäni ja yleensä varsin vapaat kädet antavista dresscodeista huolimatta kynnys on edelleen siinä määrin korkealla, että meillä taidetaan jatkossakin pervoilla ihan vaan kotona. Kiusallaankin villasukat jalassa ennen lauantaisaunaa, siitäs saatte!

Yksityisalue - pääsy kielletty

Annien pyytäessä selvennystä blogini henkilögalleriaan, yllätyin itsekin siitä kuinka epämiellyttävältä selvityksen kirjoittaminen minusta tuntui. Eihän ikä, sukupuoli tai lyhyt suhdehistoriikki aivan mahdoton pyyntö ole.

Samalla tajusin, etten itse asiassa koskaan ole erityisen tarkkaan paljastanut edes omaa ikääni, muista yksityiskohdista puhumattakaan. Vaikka blogini perusteella olisi kai loppujen lopuksi helppoa päätellä elämästäni yhtä ja toista, pyrin parhaani mukaan pysymään verrattain anonyymina. Valokuvistakin on syvänsinisten valtimoiden lisäksi siivoiltu pois tunnistamista helpottavia merkkejä, vaikka se ehkä hätävarjelun liiottelua onkin.

En pidä tätä osaa elämästäni mitenkään erityisen hävettävänä tai piiloteltavana asiana, mutta ymmärrän että asenteeni saattaa vielä joskus muuttua. Tai elämäntilanteeni muuten muuttua siinä määrin, että erityisen mehevät tarinat menneisyydestäni aiheuttavat ongelmia joko minulle tai sydämeni valitulle. Jos fistauskuvat vihreiden kansanedustajaehdokkaasta tuntuvat vetävän koko puolueen hetkeksi lokaan, en tunne oloani erityisen vainoharhaiseksi miettiessäni tällaisia asioita. Olen lisäksi viettänyt tarpeeksi aikaa verkossa tietääkseni, ettei sinne kerran ladattuja asioita saa koskaan täysin poistettua.

Oma yksityisyyteni on minulle tärkeä juttu, mutta vielä tärkeämpänä pidän läheisteni suojelemista. Omia tissejäni voin ehkä esitellä blogissani, mutta Vaimon rintavarustuksen julkaiseminen tuntui jostain syystä paljon vaikeammalta. Samalla tavalla voin revitellä omia ajatuksiani ja luonteeni puutteita mielin määrin, mutta pyrin jättämään Pojan analysoimisen blogin ulkopuolelle. Tuntuisi epäreilulta kertoa liikaa ihmisestä, joka ei tässä yhteydessä pysty puolustautumaan.

On toisinaan vaikeaa tasapainoilla kahden periaatteen välillä. Yhtäältä olen sitä mieltä, että ainoa tapa pitää tällaista blogia on lähes brutaali rehellisyys (sellaisia kinkyblogeja ainakin itse olen kaivannut), toisaalta on pakko vetää tiettyjä rajoja ihan oman mielenterveytensä vuoksi. Vaikka koodinimet ja tiettyjen asioiden kertomisen välttely tuntuu toisinaan hölmöltä, saatte nauttia niistä myös tulevaisuudessa. Enkä aivan äkkiä julkaise kasvokuvaa, jossa poseeraan lempikahleideni kanssa.

Riittänee, että saatte tutustua kalmankalpeaan kroppaani kaulasta alaspäin ja yötäkin synkempään päähäni lähinnä sisäpuolelta.

Guest starring ...

Nyt kun Dramakuningatar on jo useaan otteeseen muistuttanut, että lupauduin tosiaan kirjoittamaan vierailevan blogitekstin, oli viimeinkin aika ottaa kynä kauniiseen käteen. Onneksi puhuimme sidonnoista jo juhannuksena, niin en aivan tyhjän päälle joutunut, kun nyt tässä kahden viikon viiveellä aloin miettimään, että millaiset fiilikset sidonnoista nyt loppujen lopuksi jäi.

Päällimmäisenä mieleeni jäi, että kaikkea on hyvä kokeilla vähintään kerran. Kuitenkin nykyisessä parisuhteessani Göranin kanssa köysileikit eivät ole oikein ajankohtaiset, sillä itse tahtoisin mieluummin olla siellä köyden toisessa päässä, kun taas Göran saisi luultavasti paniikkikohtauksen sänkyyn sidottuna. Juhannuksenakin venkoilin vähän väliä, kun yritin kurottaa katsomaan millaisilla solmuilla meidät oikein sidotaan.

Ihmettelen kuitenkin, ettei tilanteesta tullut sen kummallisempaa. Ehkä ainoa tilanne oli silloin, kun Draamakuningattaren kanssa olimme lattialla kontillaan pyllyt pystyssä Poikaan päin. Tuolloin mielessä kieltämättä kävi, etteivät ehkä ihan kaikki kaverukset moista harrasta. Tilanne kuitenkin meni melko nopeasti ohi, enkä miettinyt tilanteen kummallisuutta sen kauempaa.

Ehkä olen vain vanilja ja hetero, vaikka toisaalta olen Draamakuningattaren kanssa samaa mieltä siitä, että kaikkea pitäisi kokeilla vähintään kahdesti.

- A

100 blogitekstiä! Jihuu!

Olin aikaisemmin sitä mieltä, että oman listani kaltainen Google Analyticsilla revittely on ehkä korneinta ikinä. Heti blogin "merkkipäivien" ja muiden "virstanpylväiden" jälkeen. Ne asettuivat omassa mielessäni jokseenkin samaan kategoriaan kuin "meidän Jani-Petteri kävi tänään ihan itse potalla!" -tyypiset hehkutukset. Että minä en sitten ainakaan ikinä ..

Kuinka yllättävää, että mielipiteeni tässäkin asiassa muuttuivat. Huimaa, että olen näpytellyt jo sata verbaalioksennusta! Tai siis yhdeksänkymmentäyhdeksän ennen tätä. Kuitenkin. Olen saavutuksestani ylpeä. Ja sen kunniaksi esittelen ahteriani! Seuraavan sadan blogitekstin jälkeen vuorossa joku muu ruumiinosa, kerää koko sarja!

Pyytämisen vaikeus

Tunnustinkin jo, että pyytäminen on minulle jostain syystä järjettömän vaikeaa. Halien pyytäminen tuntuu jo vähän hankalalta, mutta avun pyytäminen on täysin mahdotonta. Vaikeus ulottuu ihan kaikille elämänalueille, liekö sitten joku pohjoispohjalainen periaate että apua ei pyydellä. Jos ei itse pärjää niin sitten itkee ja pärjää, lopulta. Ei tarvi kenenkään tulla tekemään meille palveluksia tai saa Morasta keuhkoon!

Äkkinäinen toki luulisi, että parisuhteessa pyytäminen olisi helpompaa. Että kun se toinen ikään kuin on sitoutunut siihen, että on rinnalla myös huonompina hetkinä, niin siihen sitoutumiseen voisi sitten siinä määrin luottaa että kertoisi juuri nyt olevan huonompi hetki. Ja pyytäisi apua.

Vaikka pidän itseäni muuten verrattain älykkäänä otuksena, tämä ei minulta onnistu. Tiedän, että niin pitäisi tehdä. Tiedän, että yleensä teen tilanteista vain pahempia kun yritän selvitä kaikesta yksin. Tiedän, että se usein johtaa kärpäsen paisumiseen vähintään puoleksitoista härkäseksi. Ja pisteenä i:n päälle tiedän, että varsinkaan tällaisessa valta-asetelmassa ei todellakaan ole minun paikkani selvitä asioista yksinäisenä marttyyrina kruunuani kiillotellen.

Siitä huolimatta usein vieläkin haudon, vatvon ja märehdin asioita kunnes olen varma siitä, ettei kenelläkään ihmiskunnan historiassa ole ollut aivan niin vaikeaa kuin minulla juuri nyt. Ja Poika saa kärsiä seurauksista. Viimeksi tilanne kärjistyi lokakuussa, pitäisi kai olla tyytyväinen että suuremmat draamat ovat näiltä osin näköjään sentään aikaisempaa huomattavasti harvinaisempia.

Silti ärsyttää olla näin typerä! Jälkikäteen löysin viimekertaiselle rähjäämiselleni montakin osatekijää, jotka selittämällä olisin voinut käsitellä asian huomattavasti tyylikkäämmin. Tiedättehän, niin kuin parisuhdeoppaissa aina käsketään? "Minusta tuntuu, että .." ja "Voisimmeko joskus ..". On tärkeää lähettää minä-viestejä sen sijaan, että lähettäisi syyttäviä sinä-viestejä. Helppoa kuin heinänteko.

Sen sijaan meillä vietettiin ilta mykkäkoulua. Eläköön valaistunut pervoilu.

PS. Ihan näin harjoituksen vuoksi voisin pyytää armailta lukijoiltani apua. Onko joku onnistuneesti toipunut tällaisesta pöljäilystä? Ja miten ihmeessä se onnistui?

Karvainen hikivarvas imurinvarressa

Jonkin aikaa blogin aloittamisen jälkeen uteliaisuuteni kasvoi niin suureksi, että minun oli pakko kokeilla Google Analyticsia nähdäkseni, lukeeko tätä oikeasti kukaan. Hetken aikaa olinkin niin koukussa Analyticsiin, että kiinnostukseni alkoi saavuttaa jo pakkomielteen mittasuhteet. Sittemmin innostus on vähän laantunut, mutta kurkkailen Analyticsia silti tasaisin väliajoin.

Ehdottomasti hauskinta antia tähän mennessä ovat olleet hakusanat, joilla blogiin ollaan päädytty. Suurin osa toki liittyy tavalla tai toisella BDSM:ään, kuten voisi olettaakin. Seasta löytyy kuitenkin melko riemastuttavia hakuja, enkä voi vastustaa kiusausta jakaa niitä teidänkin kanssanne. (Asiaan vaikuttaa myös se, että lähestyvän lomamatkan ansiosta keskittymiskykyni on aika nollissa.)

1. tekniikan maailma imuritesti
Ja näitä löytyy PALJON eri muodoissaan. Kerrottakoon siis, että olen ollut oikein tyytyväinen pieneen Electroluxin pussittomaan pölynimuriin, johon päädyimme samaisen testin innoittamina. Kodin hengetär suosittelee!

2. karvaiset kainalot
Löytyy myös muodossa kuvia karvaisista kainaloista. Sori, pojat, ei tässä blogissa! Jo mainittu yhden naisen karvasotani ulottuu kainaloihin saakka. Senkin jälkeen, kun sain kainaloihini vahauksen yhteydessä aikaiseksi komeat mustelmat. (Sittemmin olen pitäytynyt uskollisessa Venuksessani vaikka muita alueita epiloin ja sokeroitutankin.)

3. alumiiniputkisto sänky
Oma lahjoituksena saatu sänkymme ei ole alumiiniputkesta, mutta se on kyllä oikein kiva. Kuvissakin vilahtanut sänky on toiminut oikein mukavasti niin nukkuma- kuin muuankin alustana. Tukevia sängynpäätyjä suosittelen ihan kaikille!

4. haisevat varpaat
Joillakin meistä on vaan superhiki. Isäni rannekellovalinnat rajoittuvat täystitaanisiin tai täyskultaisiin vaihtoehtoihin, koska terästaustaiset kellot syöpyvät hänen miehekkäässä ranteessaan. Kiitti näistä(kin) geeneistä.

5. kuka on nirso?
Lapsena opetettiin, että kaikkea täytyy maistaa. Samaa periaatetta olen pyrkinyt toteuttamaan aikuiselämän puolella muissakin kuin ruoka-asioissa - tosin olen parantanut sääntöä muotoon "kaikkea pitää kokeilla kahdesti". Ensimmäisellä kerralla kun mikä tahansa saattaa tuntua vähän omituiselta. Vai olenko muka tosiaan ainoa, jonka ensimmäinen seksikokemus ei ollut niitä hehkeimpiä?

6. nahkahousuinen täti
Herkullisen perverssiltä kuulostava hakulauseke, mutta tästä blogista löytyy nahkahousuja aika vähänlaisesti kummankaan sukupuolen yltä. Nahka on parhaimmillaan takeissa ja pannoissa, jos minulta kysytään.

7. pakaralihas kuvat
Nyt ollaan jo vähän lähempänä, pakaroita taitaa löytyä jo kotitarpeisiin. Erityisen lihaksikkaita pakaroita ei tosin kuvista löydy, mistä pahoitteluni.

8. suomalaset [sic] tissit
Luin tämän aluksi pitkään muodossa suomalaiset tissit, taisi olla Poika joka huomasi että hakulausekkeessa on muun riemun lisäksi vielä kirjoitusvirhekin. Olenko muka kirjoittanut joskus suomalasista?

9. takareiden kihelmöinti
Ei liene oire mistään vakavammasta. Takareidet joutuvat koville ihan normaalielämässäkin, mutta erityisesti takaapäin seksiä harrastettaessa jos ns. vastaanottava osapuoli on sitä antavaa osapuolta lyhyempi ja joutuu siis venkoilemaan ollakseen .. ahem .. paremmin tarjolla.

10. mutta älä tule silloin kun on känkkäränkkä
Ellen muista Alataloani ihan väärin, laulussa lauletaan "mutta älä tule liian usein, känkkäränkkä, tule vain kerran viikossa". Toivottavasti tästä oli apua!

Laiska blogiteksti, tiedetään. Edellämainittu lomamatka kuitenkin pyörii mielessä siinä määrin, etten kovin syväluotaavaan introspektioon juuri nyt kykene. Ajastan kuitenkin reissun ajaksi muutaman tekstin, joissa toivottavasti on vähän enemmän tolkkua. Sain jopa Vaimon lupautumaan kirjoittamaan fiiliksiään tuosta taannoin toteutetusta sidontasessiosta, vieraileva tähtikin siis pian luvassa!

I'm going into my happy place now.

Mainitsin aikaisemmin ohimennen käsitteen rope space. Aloin miettiä näitä avaruuksia enemmänkin lukiessani Kokeilijoiden blogitekstin Ollakko vai olla: "Vastuu on siirretty toiselle, ja saa keskittyä omaan tunteeseen, oman ruumiinsa tuntemuksiin.
Se tila on mainio mahdollisuus poistua järjen, huolien ja velvollisuuksien maailmasta."

Itsekin olen usein kokenut tuon maailmasta irtautumisen tunteen, kun Poika niputtaa tai piiskaa. Vaikeinta onkin pysyä sen verran järjissään, että osaa kertoa jos esimerkiksi köysi pureutuu hartiaan siinä määrin, että verenkierto on jo vaarassa. Solmupojat kertovatkin toisen kirjansa alussa syndroomasta "get-tied-itis", johon langennut sub on niin innoissaan sidotuksi tulemisesta ettei osaa kertoa omasta epämukavuudestaan.

Yleensä alistumisavaruudessa kelluminen on mukavaa, enkä yritä erityisesti pyrkiä sieltä pois. Rangaistuksia vastaanottaessa se kuitenkin tuntuu jotenkin huijaamiselta, joten pyrin parhaani mukaan pysymään tilanteessa läsnä ja mieluummin miettimään, miksi siinä ylipäänsä olen kuin mehustelemaan varsinaisilla tuntemuksillani.

Intensiivisistä tunteista seuraa pahimmillaan session jälkeen surullisenkuuluisa sub drop, jossa tuntee olonsa jotenkin loputtoman tyhjäksi session jäljiltä. Mikään ei oikein tunnu miltään, normaalielämään on vaikea päästä takaisin kiinni eikä session korostettua valta-asetelmaa ole helppoa purkaa sen jälkeenkään. Ehkä juuri siksi minulle on niin tärkeää, että sessiota seuraa se kliseinen haliminen, jota naisten pitäisi ilmeisesti kaivata ihan vaniljaseksinkin jälkeen. Toisen lähellä oleminen helpottaa takaisin tähän maailmaan palaamista, ihokontakti on jotenkin sopivan konkreettinen muistutus siitä että meitä on edelleen kaksi.

Jos haliminen syystä tai toisesta jää väliin, olen tavallistakin kärttyisempi. Osittain senkin vuoksi, että sen pyytäminen on minulle jostain syystä käsittämättömän vaikeaa - tähän palannen myöhemmin vielä toisessa tekstissä. Jostain syystä on helpompaa kiljua aamulla peiton alta "schnuggles!" kuin pyytää samaisia halauksia session jälkeen. Toisinaan ratkaisen ongelman yksinkertaisesti takertumalla Poikaan kuin pieni apina.

At the end of my rope

Alatteko tekin jo kyllästyä näihin kuviin? Tässä tältä erää viimeinen otos, muokkaamattomista kuvista taisi löytyä vielä muutama kehityskelpoinen jotka ehkä esittelen sitten myöhemmin jahka Poika ne ehtii muokkailla kuntoon.

Sanoinkin, että korseleteista jääneelle ylimääräiselle narulle keksittiin myöhemmin hyvä käyttötarkoitus - niistä sai yhteen punomalla kätevän hihnan! Toisilla on koiravaljakko, toisilla tyttövaljakko.

Tässä yhteydessä on pakko myös ihmetellä sitä, miten jotkut subit tuntuvat viettävän tuntikausia aikaa polvillaan ilman sen suurempia ongelmia. Vaikkei kummankaan meistä elopaino nyt niin korkeissa luvuissa ole että ongelmat voisi laittaa sen piikkiin, olimme Vaimon kanssa molemmat aika nopeasti valmiita nousemaan lattialta. En ihmettele enää lainkaan, että polvistumista käytetään myös rangaistuksena. Erityisen tehokkaasti se toimii synneistä muistuttajana silloin, jos subinsa vielä määrää polvilleen esimerkiksi keittämättömien riisinjyvien päälle - auts.