maanantai 17. elokuuta 2009

Työmoraalinvartija

Näin harvinaisen laiskan blogin päivittämisen jälkeen on osuvaa puhua työmoraalista. Vietin viikonlopun liehuen huvipuistossa ja naapurikaupungin panimoravintolassa, joten paluu arkeen lie paikallaan.

Olen pitkin kesää ihmetellyt (myönnettäköön, aika suureenkin) ääneen Pojalle työtovereideni työmoraalia, tai sen puutetta. Olen saanut siinä määrin periluterilaisen kasvatuksen, että omaan maailmankuvaani kuuluu työn tekeminen silloinkin kuin se ei erityisemmin huvita. Muuten kun ei löydy leipää pöydästä, sitä vartenhan siellä töissä ollaan.

Työmoraalikäsitykset yhdistettyinä yleiseen kiltti tyttö -syndroomaan ovat varmasti vaikuttaneet myös alistujan uraani. Pyrin aina tekemään parhaani ja ruoskin itseäni säälimättä, kun en yrityksestä huolimatta jossain onnistu. Vaikka minun ja Pojan suhde on D/s:n osalta varsin epämuodollinen, koen alistumisen tietyllä tavalla työnä. Lähinnä siinä mielessä, että sitäkin pitää harrastaa silloinkin kun ei erityisemmin huvittaisi - ja vaikka pää kainalossa jos niikseen tulee.

Olisi varmaan osaltaan terveempää osata suhtautua työntekoon niin kodin ulkopuolella kuin sisälläkin hieman kevyemmin, mutten osaa asenteitani muuttaakaan. Suhtaudun työhöni ehkä liian tunteellisesti kuin armas työnarkomaani-isäni konsanaan, mutta toistaiseksi olen sentään osannut jättää sen tietyllä tavalla omaan arvoonsa.

Aivan toinen tarina sitten on, kuinka joskus hamassa tulevaisuudessa Pojan kanssa selviämme siitä, että olemme molemmat taipuvaisia työhön uppoutumiseen. Pitänee yrittää vain pitää mielessä, että töitä riittää kotonakin.

Ei kommentteja: