maanantai 30. marraskuuta 2009

Siveyden sipulit

Olin petipolitiikasta kirjoittaessani aivan vahingossa taas melkein ajan hermolla!

Toisaalta, menin silloin myös arvelemaan, että "pidätyksen mahdollisuus on Suomessa pienempi". Hesarin jutun mukaan syytteessä ollut pariskunta sai kolmen kuukauden ehdollisen tuomion, koska "Oikeuden mukaan kaksikko syyllistyi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen."

Syyttäjä olisi kuitenkin mieluusti tuominnut kaksikon myös pahoinpitelystä. Hienoa, että tämä osa syytteestä kaatui oikeudessa, mutta..

.. olisiko oikeus ollut yhtä myötämielinen, jos videoilla olisikin esiintynyt 38-vuotias mies sadistin roolissa naisen sijaan?

.. jos videolla "pahoinpidellyt" henkilöt olisivat olleet naisia, olisiko heidän seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteensa todella luotettu yhtä paljon kuin nyt kyseessä olleiden miesten? (TJEU: "Miehet olivat antaneet luvan pahoinpidellä itseään." esitetään Hesarin jutussa ikään kuin lieventävänä asianhaarana.)

.. mikä ihmeen sukupuolisiveellisyyttä loukkaava kuva? Eikös kaikki porno sovi tähän kategoriaan?

Ei, jos Suomen rikoslailta kysytään. Pariskunnan saama tuomio perustuu rikoslain 17. lukuun, jossa kyse on "rikoksista yleistä järjestystä vastaan". Samasta luvusta löytyy kaikenlaista arpajaisrikoksesta lähtien. Tätä tapausta koskee 18. artikla, joka menee näin:

"Joka valmistaa, pitää kaupan tai vuokrattavana, vie maasta, tuo maahan tai Suomen kautta muuhun maahan taikka muuten levittää kuvia tai kuvatallenteita, joissa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti esitetään

1) lasta,
2) väkivaltaa tai
3) eläimeen sekaantumista,

on tuomittava sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


Että taas sitä ollaan hyvässä seurassa.

torstai 19. marraskuuta 2009

Schaffe, schaffe, Häusle baue.

Suomalaiset taitavat olla yksi harvoista kansoista, jotka salaa vähän ihailevat saksalaista tehokkuutta siinä muodossa kun se vielä neljäkymmenluvulla oli olemassa (TJEU: otsikon sanonta). Liittynee jotenkin luterilaiseen työmoraaliin, että se voittaa joka eniten ehtii päivän aikana tekemään. Vaikka laiska töitään luettelee.

Omassa elämänpiirissäni erinäisten kiireiden listaaminen on hyvin suosittu harrastus, johon sorrun usein itsekin. Velvollisuuksiensa luetteloinnilla voi rauhoittaa huonoa omaatuntoaan siitä, että jokin asia jäi tekemättä ajallaan tai siitä että lopputyö ei edisty. Asiaa selitellään itselle vähintään yhtä paljon kuin niille listan varsinaisille kuulijoille. Kuvioon kuuluu tietenkin myös sympaattinen nyökyttely ja toisen kiireiden taivastelu.

Koska itse olen valaistunuttakin valaistuneempi, olen pyrkinyt pois tästä tavasta (toim. huom. pyrkinyt, en päässyt). Tein henkilökohtaisen kiirekapinan ja päätin tehdä asioita sitä mukaa kun jaksan, ja jättää loput tekemättä ainakin siltä päivältä. Samalla voi jättää myös tekemättömät työnsä märehtimättä, niiden aika tulee sitten kun energiaa taas riittää. Jos lopputyö ei valmistu tänä vuonna, se valmistuu ensi vuonna. Tai sitä seuraavana. Kortistoon ei taida olla kenelläkään kaamea kiire. Ja jos ei valmistu ollenkaan, on sukulaisilla ainakin kahvipöytäpaheksumista vuosikymmeniksi eteenpäin.

Nyt yritän laajentaa samaa armeliaisuutta myös pervoilurintamalle. Siinä mielessä hölmöä, että kinkyilynhän pitäisi olla elämää rikastuttava ja positiivinen asia. Aivan samassa määrin energiaa sekin kuitenkin vie kuin kaikki muukin, ja toisinaan on rahkeita tasan romaanin lukemiseen peiton alla.

Lyhyesti tämän postauksen rivienvälit voisi kirjoittaa auki esimerkiksi näin: "Siis olisinhan mä päivittänyt blogia paljon useammin mutta kun mulla on ollut kiireitä X, Y ja Z, ja oon nukkunut tosi huonosti, ja sitten piti käydä paikassa Å ja Ä, eikä olla ehditty kokeilemaan juttua Ö ..."

Siinä pyrkimisessä riittänee vielä työsarkaa.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Makea marraskuu

Lohduttoman lokakuun tulokset olivat kohdallani odotettua lohduttomampia: siinä missä Poika hoikkui kilokaupalla, oma painoni ei tainnut aleta grammaakaan. Olen nyt vakuuttunut siitä, että minut on yksinkertaisesti luotu rubensilaiseksi kaunottareksi, eikä yksikään rasvagrammani siis todistettavasti ole liikaa.

Myönnettäköön, että alkoholista kieltäytymisen suhteen repsahdimme jo kuun puolivälin jälkeen, mutta punaviinissähän ei hei oo hiilareita.

Jossain määrin niiden pahuuden hiilareiden välttelyä on ilmassa vieläkin, yksinkertaisesti siitä syystä että molempien olo oli lokakuun aikana huomattavasti tasaisempi. Eikä siinä maailman valkoisimmassa vehnäjauhossa erityisesti ravintoarvoa olekaan, tuskin siis jäämme juuri mistään paitsi.

Mitä suuresta kuurista siis jäi käteen? Ainakin varmuus siitä, etten enää koskaan ala Pojan kanssa kuureilemaan, koska on ihan epistä että toisen nuori, vetreä varsi kutistuu silmissä siinä missä toinen pysyy aivan yhtä pyylevänä. Jossain Tulikettuni kirjanmerkkiviidakossa on nyt myös liuta reseptejä, joita toivottavasti kokeilemme toistekin.

Jos pitäisi valita olonsa keventämiskeinoksi tällainen dieetti tai paasto, alkaisin ehdottomasti mieluummin karppaamaan. Tosin jos paastonsa hoitaa oikein siihen sisältyykin jokseenkin kuukauden verran kasvis- ja täysjyväpainotteista kevytruokailua, joka taitaa olla jokseenkin sama asia.

Mutta olkaamme rehellisiä: suklaalevyn seireeninlaulu kuuluu korvissani aivan yhtä voimakkaana kuin aina ennenkin. Tähän mennessä olen kuitenkin onnistunut kävelemään karkkihyllyn ohi (no joo joo, kerran Poika joutui viemään suklaat takaisin hyllyyn puoliväkisin, mutta mainosständi ei ole sama asia kuin karkkihylly).

torstai 12. marraskuuta 2009

.. ja miehet, naiset, kaikki siin' esiintyvät.

Oletteko huomanneet, että aina kotona käydessäni äidyn pohtimaan omien roolieni rajoja? No, teen sen taas.

Isänpäivävisiittini aikana tuli puheeksi eräskin tietokoneongelma, johon kysäisin Pojalta puhelimitse neuvoa. Pojan ehdotus siitä, että itse kokeilisin asian korjaamista, oli mielestäni suorastaan pöyristyttävä mahdottomuudessaan. Omaan tyttären rooliini kun ei kuulu missään nimessä isän neuvominen, paitsi sallituissa puitteissa (eli lähinnä kieliasioissa). Tietokoneet ovat Perheen Miesten Juttuja, joihin naisten ei tule sekaantuman.

Perhepiirissäni on syksyn aikana sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, joka on saanut minut peruspositiivisena pohjalaisena silmäilemään täysmustia juhlavaatteita sillä silmällä. Ehkä juuri siksi tällä kertaa tuntui erityisen turvalliselta tipahtaa siihen tuttuun rooliinsa, joka aikaisemmin on usein tuntunut rajoittavalta.

Nyt tuntui oikeastaan ihan mukavalta, että äiti aivan välttämättä halusi pedata sänkyni puolestani ja että isä delegoi sujuvasti kahvinkeitto- ja keittiönsiivousvuorot niskoilleni heti kun mahdollista.

Aikaisemman epärehellisyystuskailuni lukeminen tuntuu näiden mietteiden jälkeen aika hullulta. Enhän ole kotona sen paremmin akateemikko kuin äänekäs telaketjufeministikään, miksi siis pervopersoonaani pitäisi jotenkin erityisesti tuoda esille?

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Petipolitiikkaa

Viime kirjoitukseni kommenttilaatikossa Ihan(a)Sika nosti esille aiheen, joka varsinkin suuren lammen tuolla puolen puhuttaa paljonkin: BDSM antaa alistujalle aika oivat mahdollisuudet saattaa toinen osapuoli suuriin vaikeuksiin, ihan laillisesti. Pervojen oikeusturva on heikoissa kantimissa, eikä asiaa varmastikaan auta se, ettei sen parantamista taida juuri kukaan uskaltaa omilla kasvoillaan vaatia.

Gloria Brame piti avajaispuheen keväällä järjestetyssä Leather Leadership -konferenssissa(!). Suosittelen puheen lukemista sen lontoonkielisyydestä ja pituudesta huolimatta, mutta minua puhuttivat eniten BDSM-harrastajien julkisuuskuvaa ja asemaa lain edessä koskevat pätkät:

"No one ever bothers to expose the intimate lives of vanilla people. Yet when it comes to people like us, the press -- and the law -- feel entitled to invade our privacy and expose us to public ridicule. When media and courts put the spotlight on what we do, instead of who we are, they show a bias against BDSM by implying that crime and BDSM are linked."

Niin puheenpitäjä kuin Maybe Maimed but Never Harmed ja How My Other Half Lives -blogien kirjoittajatkin ovat ainakin osittain sitä mieltä, että median asenteet ja tämänhetkinen yleinen mielipide ovat pervojen omaa syytä. (Suosittelen myös blogitekstien lukemista, vaikka nekin ovat pitkiä ja lontoonkielisiä. Edellämainitun kommenttilaatikkokin oli ajatuksia herättävää asiaa täynnä.)

Ajatus vaati vähän pureskelua, mutta olen oikeastaan samaa mieltä. Yhteiskunnan yleinen mielipide minun henkilökohtaisesta elämästäni ei tosin erityisemmin kiinnosta, mutta sen vaikutus lakeihin sitäkin enemmän. Pervoaktivismia on Suomen rajojen sisällä (ainakin omien havaintojeni puitteissa) vähänlaisesti, ehkä koska Suomessa on aika pitkät "mitä ne naapurin harrastukset meille kuuluu" -perinteet. Omaan mututuntumaani nojaten rohkenen väittää, että pidätyksen mahdollisuus on Suomessa pienempi.

Verkon kautta eteeni osuneet mielipiteet aiheesta tuntuvat kuitenkin täälläkin keskittyvän voimakkaasti etsimään oikeutusta sille, mitä me teemme (olisiko lyhenteen WIIWD suomennos siis SMMT?). Tärkeämpää taitaisi kuitenkin olla keskittyä siihen, mitä me olemme - ihmisiä siinä missä kaikki muutkin. Ihmisiä, joilla on oikeus omaan seksuaalisuuteensa ja sen yksityisasiana pitämiseen.

Uusi idolini Gloria Brame sanoi tämänkin minua paremmin:
"We should learn a lesson from gay and lesbian non-kink activists who have done a superb job controlling their image and steering dialogue away from "what we do in bed" to "what rights should we expect as Americans." If the gay community had made butt-fucking and pussy-licking the center of their activism, I don't think they'd be where they are now.

---

We don't need straights to give us permission to have the kind of sex that satisfies us: we just need them to agree that we deserve the right to have it.
"